Roope Salminen sai vihdoin kostonsa – naljailee Maria Veitolalle vuosien takaisesta jupakasta: ”Mites nyt suu pannaan?”
Muusikko Roope Salminen esitti vuonna 2015 huippusuositussa Tähdet, tähdet -ohjelmassa cover-version Irwin Goodmanin legendaarisesta Poing poing poing -kappaleesta.
Esitys ei aikoinaan saanut kovin hyvää vastaanottoa, ja monet katsojat olivat sitä mieltä, ettei Salminen osaa lainkaan laulaa. Myös yksi ohjelman tuomareista, toimittaja Maria Veitola leimasi miehen vedon epäonnistuneeksi.
Surkeat palautteet eivät Salmisen matkaa ole hidastaneet, sillä hän on sittemmin onnistunut luomaan itselleen hienon uran niin näyttelijänä, juontajana kuin laulajanakin.
Silti tapaus on jäänyt miehen mieleen kaihertamaan. Tämä tulee ilmi Roopen tällä viikolla julkaisemasta Instagram-päivityksestä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Salminen on julkaissut Instagramin Stories-osioon kuvakaappauksen viestistä, jossa hänen Poing poing poing -esitystään ylistetään vuolain sanoin.
– Piti tulla kertomaan, että meidän 3v. Miisa-tyttö fanittaa sun Tähdet, tähdet Poing poing -vetoa niin paljon, et katsoo sen pätkän joka ilta. Muistaa aina myös mainita, että sulla on tosi hienot vaatteet siinä, viestissä sanotaan.
Kuvakaappauksen oheen Salminen on lisännyt terveisensä Maria Veitolalle.
– Hei Maria Veitola! Kaikkien näiden vuosien jälkeen saan kostoni, Salminen kirjoittaa Stories-osiossaan.
– Sanoit vuonna 2015 mun Poing poing -vedon jälkeen, että sen ois voinut vetää vessasta alas… mutta mites nyt suu pannaan? hän naljailee.
Postauksensa päätteeksi Salminen alleviivaa, ettei tarkoita Veitolan olleen ilkeä häntä kohtaan.
– Koska some on misogyyninen ja paska paikka, niin sanon samaan hengenvetoon: ei, Maria ei todellakaan ollut ilkeä tai kiusannut mua. Hän antoi lennokkaan, rakkaudellisen ja hauskan kritiikin esityksestä, joka olikin kyllä huono, mies summaa sydänemojin kera.
Näet videon Salmisen taannoisesta esiintymisestä alta tai täällä.
Lue myös:
Roope Salminen ja Helmi-Leena Nummela eroavat – ”Paristuhteemme on päättynyt”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”