Kuva: Petri Voutilainen
Rosanna Kulju poseeraa somessa bikineissä ja analysoi syvällisesti elämäänsä – ”Roskiin on mennyt pas*at ihmissuhteet”
Somevaikuttajana ja yrittäjänä tunnettu Rosanna Kulju julkaisi hiljattain omalla Instagram-tilillään upean bikinikuvan, jonka yhteydessä hän pohtii tämänhetkistä elämäänsä ja tulevaa vuotta 2021.
Postauksessaan Kulju hehkuttaa kulunutta viikkoaan, johon on kuulunut lukuisia tunteja urheilua, töitä ja oman itsensä tutkiskelua.
– Nyt on selkeät suunnitelmat vuodelle 2021 ja mantrana on tosiaan selfcare, love & respect. Nämä on asiat joihin tulen panostamaan täysiä tänä vuonna, Kulju kirjoittaa.
Kuljun mukaan moni hänen haaveistaan tuntuu hänelle tällä hetkellä erittäin kirkkaalta ja enää puuttuu vain itse työ näiden unelmien saavuttamiseksi.
Lisäksi nainen kertoo raivanneensa aktiivisesti tilaa hänelle tärkeille asioille.
– Roskiin on mennyt paskat ihmissuhteet jotka on tuottanut paljon stressiä ja murheita ja tilalle tulee vahvasti omista ystävistä ja läheisistä entistä enempi huolehtiminen. Roskiin on mennyt turhat stressit siitä, että mulla ei ole vielä sitä omaa perhettä vaikka olenkin kesällä 30 ja ’kaikilla’ muilla on, sinkkuna viihtyvä Kulju kuvailee.
– Tilalle on tullut vahva usko siihen, että kaikki menee just kuten pitää ja se mun unelmien kumppani odottaa mua jossain tuolla – sen aika ei vaan ole nyt, hän painottaa.
Julkaisunsa lopussa Kulju muistuttaa, että jokaisen ihmisen elämään kuuluu luonnollisesti niin ilot kuin surutkin ja haastavat kokemukset vain vahvistavat meitä.
– Iso iso helpotus päästää irti turhasta stressistä ja vaan luottaa siihen, että elämä kantaa ja ennenkaikkea yllättää mut positiivisesti vielä satoja kertoja. Mitä elämä olisi ilman kaikkia sen kiemuroita? Ei mitään. Kuuluu asiaan ja jokaisesta vastoinkäymisestä ja kokemuksesta tuun ulos vahvempana ja viisaampana, Kulju kiteyttää.
Näet julkaisun alta tai täällä.
Lue myös: Rosanna Kuljun pitkä ihmissuhde päättyi: ”Oon itkenyt koko päivän eikä loppua meinaa tulla! Rosanna Kulju tiivisti ajatuksensa erikoisesta vuodesta kahteen kuvaan: ”Tämä vuosi oli rankka”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Harkimo ilmestyi TTK-lähetykseen kaunottaren kanssa
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?