Saija Lentonen viihtyi joogafestareilla alasti: ”Tämä festivaali oli minulle oikea tulikaste”
Näyttelijä Saija Lentonen muistetaan parhaiten muun muassa Sooloilua-elokuvasta ja Ex-onnelliset-sarjasta. Nykyisin hän työskentelee näyttelijäntyön ohella joogaopettajana.
Hän kertoo osallistuneensa hiljattain joogafestareille, jossa osallistujat saivat viettää aikaa täysin alasti. Hän julkaisi myös itse kuvan, jossa poseeraa ilman rihman kiertämää ystävänsä kanssa.
– Tämä festivaali oli minulle kyllä oikea tulikaste. Jännitin viikon verran hulluna ja kävin läpi itseni epäilyn totaali myllyn. Joskus pelottavinta on se kun unelmat toteutuu. Se kun meitä kutsutaan astumaan niihin entisiä yhtä kokoa suurempiin saappaisiin. Niin moni meistä on oppinut pienentämään itseään. Minä myös. On ollut turvallista tyytyä vähän vähempään kuin mihin sielu meitä kutsuu, Saija kirjoittaa Instagramissa.
Saijan mukaan rauha laskeutui päivää ennen festareiden alkamista.
– Ensin kyllä tarvittiin napakka potku omalle perseelle. Sekin on nimittäin eräänlaista käänteistä narsismia että vähättelee itseään, epäilee lahjojaan. Se on tuhlausta ja kiittämättömyyttä. Piste. Päätin siis hyväksyä nöyrällä ylpeydellä tämän elämän tarjoaman kutkuttavan haastavan mahdollisuuden. Väistyä itseni tieltä ja luottaa että osaan. Minä jaan sen mitä minulla jaettavana on ja se riittää. Hiotut pläänit, täydelliset soittolistat, näppärät spiikit ja tarkat raamit saivat jäädä. Päätin pysyä hetkessä ja antaa kaiken vain virrata.
Hän on julkaissut varsin rohkeita kuvia Instagramissa myös aiemmin.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen