Sami Uotila avautuu: Rohkea tilitys erosta
Näyttelijä Sami Uotila osallistui äskettäin Ylen Mielten vuoro -ohjelmaan.
Kauden avausjakson teemana on ero. Myös Sami jakoi omia ajatuksiaan aiheesta.
– Totta kai niitä (eroja) oppii myös käsittelemään, Sami uskoo.
Sami kertoo, että hänellä on nykyisin enemmän ymmärrystä sekä keinoja eron käsittelyyn.
Sami myös toteaa, että erot ovat jättäneet häneen jälkensä konkreettisesti.
– Eiväthän erot ole millään tasolla miellyttäviä ja mukavia tapahtumia.
Eroon tarvitaan aina kaksi ihmistä, joten Samin mielestä syyllisiä on vaikea lähteä hakemaan. Hän kuitenkin myöntää, että on tuntenut syyllisyyttä eron tapahtuessa.
– Mutta mielestäni on aika hassua olla väittämättä, etteikö itse kokisi syyllisyyttä tai olisi jotenkin outoa, ettei ajattelisi niin, että yhtä lailla minä olen tässä kuin toinenkin, Sami toteaa.
– Tietysti on eri juttu, jos on jotain isompaa, pettämisdraamaa ja muuta, niin silloin saadaan hyvä tekosyy mille vain.
Samo kertoo, että hän on välillä unohtanut oman kipunsa nähdessään, miten paljon toiseen sattuu.
– Vaikka taustalla tietäisi, että tämän pitää tapahtua, niin silti on ihan sietämätöntä nähdä se kipu siinä toisessa ihmisessä.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen