Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
Ex-pääministeri Sanna Marin pyrkii tunnetusti pitämään yksityiselämänsä poissa yleisön katseilta.
Sanna julkaisi äskettäin kuitenkin harvinaislaatuista materiaalia, jossa kertoo 7-vuotiaan Emma-tyttärensä kanssa viettämästään laatuajasta. Sannan jakamassa kuvassa pöydällä on kaksi nuudeliannosta, jotka on aseteltu Marimekon Siirtolapuutarha-astioille.
– Tyttäreni on innokas opettelemaan ruuanlaittoa. Tänään teimme nuudelipaistoksen tofulla ja tarkistimme, mitä vitamiineja eri ainesosat sisältävät, Sanna kertoo julkaisun yhteydessä vapaasti suomennettuna.
Seitsemänvuotias vaikuttaa olevan taitava käsistään ja on jo alkanut harjoitella nuudelien syömistä perinteiseen tapaan.
– Hän rakastaa myös syömäpuikoilla syömistä, Sanna paljastaa.
Hetkeä myöhemmin Sanna jakoi tarinoissaan kuvan lumisesta maisemasta. Hän tuntuu olevan jatkuvasti liikkeellä, ja vuonna 2025 Toivo on tekoja -kirjan ilmestymisen myötä toteutettu promokiertue vei hänet ympäri maailmaa aina Yhdysvaltoihin asti.
Uuden julkaisun yhteydessä Sanna kertoo tähtäävänsä vuonna 2026 aiempaa tasapainoisempaan arkeen.
– Työ on, totta kai, keskiössä, mutta tähtään siihen, että vietän enemmän aikaa rakastamieni asioiden parissa, Sanna kirjoittaa.
Hän luettelee myös konkreettisia asioita, joihin aikoo alkaneena vuonna panostaa.
– Vietän aikaa tyttäreni kanssa, urheilen säännöllisesti, käyn pitkillä kävelyillä, nukun riittävästi, laitan ruokaa kotona, luen kirjoja, katselen taidetta, kuuntelen musiikkia sekä tietysti vietän aikaa ystävieni kanssa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Kaikki Euroviisuista 2026
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”