Sanna Ukkola laukoo suoran mielipiteensä Aleksi Valavuoresta ja transkohusta
Tunnettu toimittaja ja kolumnisti Sanna Ukkola tarttuu usein työssään vaikeisiin, yhteiskunnallisiin aiheisiin. Hänen Iltalehdelle kirjoittamansa kolumnit herättävät monesti ihmisissä suuria tunteita ja jakavat laajasti mielipiteitä.
Ukkola on seurannut vierestä Aleksi Valavuoreen liittyvää kohua miehen lausunnoista transsukupuolisuuteen liittyen. Valavuori herätti viime viikolla runsaasti keskustelua, kun hän kritisoi sometileillään transsukupuolisten osallistumista naisten lajeihin.
Nyt Ukkola ottaa avoimesti kantaa Valavuoren ympärillä pyörineeseen myllytykseen.
– Olen lähtökohtaisesti tässä asiassa samaa mieltä kuin Aleksi Valavuori. Mutta mielestäni Valavuoren tapa kirjoittaa näistä aiheista on sellainen, että ymmärrän, että ihmiset ja etenkin transaktivistit hermostuvat hänen sanomisistaan, Ukkola kommentoi Metropolille AlfaTV-kanavan syyspressissä.
– Kyseessä on kuitenkin marginaalivähemmistö, joten Valavuori olisi kyllä voinut kirjoittaa hieman kunnioittavammin, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ukkola kertoo myös itse kirjoittaneensa aiheesta kolumnin. Kolumnissaan Ukkola toi esille samoja näkemyksiä kuin Valavuori, mutta hän pyrki tekemään sen mahdollisimman varovasti ja pehmeästi.
– Käsittelin tekstissäni myös transfobiaa. Sain kolumnistani ainoastaan positiivista palauetta – myös transaktivisteilta, Ukkola summaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”