Seiska: Erika Vikman ja Jyrki 69 erosivat – rakkaustarina sai tylyn päätöksen
Tunnetut muusikot Erika Vikman ja Jyrki 69 ovat kuluneen vuoden aikana olleet yksi Suomen puhutuimmista pareista. Erika ja Jyrki tutustuivat toisiinsa Vain elämää -ohjelman kuvauksissa, minkä jälkeen kaksikko on bongattu useita kertoja yhdessä.
Erityisesti Jyrki on puhunut julkisuudessa hyvin avoimesti tunteistaan Erikaa kohtaan. Lokakuussa Jyrki myönsi Apu-lehden haastattelussa palvovansa suosittua artistitähteä. Myös Instagramissa Jyrki on julkaissut hellyyttäviä, Erikalle suunnattuja postauksia, jotka eivät ole jättäneet yleisöä arvailujen varaan.
– Sinä olet kohtaloni, Jyrki kirjoitti syyskuussa paljonpuhuvasti omalla Instagram-tilillään.
Nyt Seiska-lehti uutisoi Erikan ja Jyrkin suhteen tulleen päätökseen. Ero tapahtui noin kuukausi sitten.
– Erika jätti Jyrkin vähän ennen itsenäisyyspäivää, lähipiirilähde tiedottaa Seiskalle.
Ilmeisesti eropäätöstä ei ole tehty yhdessä, vaan rakkaustarinan loppumisen takana on Erika.
– Erika alkoi ahdistua. Kun alkuinnostus ja rakastumisen huuma haihtui, hän koki Jyrkin innokkuuden kuristavana, lehdelle kerrotaan.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Erika Vikman poseeraa sinisessä uimapuvussa lumisissa maisemissa – ”Happy holidays”
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn