Kuva: Instagram, jmlatvala
Seiska: Jari-Matti Latvalalla ulosmittauksessa yli 4,8 miljoonaa euroa!
Verottaja ulosmittasi Latvalan kodin, unelmamökin ja luksusauton.
Rallitähti Jari-Matti Latvalan, 35, viimesyksyinen eroprosessi Maisa Torpasta oli vain pintaraapaisu miehen ongelmista. Jo vuonna 2018 alkoi verottajan toimesta prosessi jota käydään edelleen läpi.
Monacossa vuodesta 2009 asunut Latvala ei verottajan mukaan ollut viettänyt riittävästi vuorokausia ulkomailla vuodessa, jotta olisi välttänyt ansiotuloverojen maksun Suomeen.
Verotuskiista on sen verran monimutkainen, että sen selvittelyyn uskottiin kuluvan vuosia. Asia on kuitenkin edennyt, sillä rallitähdellä on ulosmittauksessa yli 4,8 miljoonan euron edestä jäännösveroja. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Ulosmitattuna on Seiskan selvitysten mukaan muun muassa Latvalan ylellinen koti Helsingissä, jonka mies osti vuonna 2016 lähes 600 000 eurolla.
Ulosottomies on iskenyt kyntensä myös Latvalan Puumalassa sijaitsevaan kesämökkiin ja miehen Lexus RX450 -luksusautoon.
Latvalalla on mahdollisuus valittaa päätöksestä ja vaatia ulosoton keskeyttämistä.
Lähde: Seiska
Lue myös Latvalan maaliskuisesta seikkailusta naamiobileissä kuuman mallikaunottaren kanssa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Harkimo ilmestyi TTK-lähetykseen kaunottaren kanssa
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?