Seiska: Mari-leski avautuu vihdoin edesmenneen taiteilijan Jope Ruonansuun viimeisestä yöstä – ”Pidin kädestä kiinni loppuun asti”
Mari Ruonansuu jäi leskeksi heinäkuussa 2020, kun hänen aviomiehensä, suomalaisten rakastama koomikko ja viihdetaiteilija Jope Ruonansuu kuoli 56-vuotiaana ruokatorven syöpään. Mari ja Jope kihlautuivat vuonna 2008 ja menivät naimisiin juhannuksena 2011. Heillä on kaksi yhteistä lasta.
Nyt Mari puhuu Seiska-lehden tuoreessa haastattelussa avoimesti edesmenneen miehensä viimeisistä päivistä. Hän kertoo myös surutyöstään, jota on käynyt läpi reilun kahden vuoden ajan.
– Suru tulee päivittäin aaltoliikkeinä. Välillä on hyviä hetkiä, ja sitten taas kyyneleistä ei meinaa tulla loppua, Mari toteaa Seiskalle.
Jopen terveydentilassa tapahtui ensimmäinen dramaattinen käänne, kun hän vuonna 2015 meni mahalaukun pienennysleikkaukseen. Operaatio epäonnistui, ja Jopelle tuli tulehduksia, joita jouduttiin hoitamaan kuukausien ajan antibiooteilla. Kolme vuotta myöhemmin Jopella todettiin ruokatorven syöpä.
– Lääärien mukaan laihdutusleikkauksella ei ollut tekemistä syövän kanssa. Minä olen yhä eri mieltä, sillä ruokatorveakin operoitiin jo laihdutusleikkauksen aikana, leski muotoilee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Syöpä ehti kertaalleen jo parantua, kunnes sairaus uusiutui Jopella. Alkuvuonna 2020 miehen kunto alkoi heikentyä nopeasti. Erikoislääkäri ehdotti saattohoidon aloittamista, mutta Jope pääsi perheen onneksi vielä hetkeksi kotihoitoon.
– Emme puhuneet kuolemasta, vaikka loppuaika oli todella rankkaa. Emme piilotelleet sairautta lapsiltamme. He oppivat käsittelemään sitä ja lohduttivat minuakin vaikeimmilla hektillä.
Lopulta Jopen jalat pettivät alta, kun Mari oli taluttamassa puolisoaan vessaan. Siinä vaiheessa kaikille oli selvää, että Jopen olisi mentävä sairaalaan. Siellä hän vietti viimeiset elinpäivänsä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Mari valvoi viimeisen yön rakkaan Jopensa vierellä. Yhdessä he kuuntelivat Jopen Marille kirjoittamia enkelikappaleita, ja Mari kiitteli avioparin yhteisestä elämästä. Mari myös lupasi rakastaa Jopea ikuisesti.
– Jope ei enää puhunut, mutta tiedän, että hän kuuli kaiken, Mari alleviivaa.
– Pidin häntä kädestä kiinni loppuun asti. Lähdön ajan tultua huoneeseen laskeutui lämpö ja rauhallisuus, kaikki oli nyt sanottu, hän muistelee koskettavaa hetkeä.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Eevi Teittisen ja Teemu Packalénin perheen suuri suru – ”Kaikki tapahtui niin yllättäen ja nopeasti”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu