Seiska: Martina Aitolehdellä oli kova bileputki päällä – Sofia Belórf saapui samaan baariin!
Martina Aitolehti, 37, erosi Stefan Thermanista, 34, pääsiäisenä ja on viettänyt railakasta sinkkukesää.
Hän tapaili pikaisesti palomiehenä toimivaa Kris Tammista, mutta suhde päättyi eroon, kun Kris ei kestänyt julkisuuden tuomaa painetta.
Seiska kertoo, että Martina on nähty erojensa jälkeen useaan otteeseen Helsingin yössä rilluttelemassa. Hyvinvointivalmentajana toimiva Aitolehti nähtiin esimerkiksi heinäkuun alussa Sauli Koskisen kanssa ravintola Groteskissa, jossa Nanna Karalahdella oli ollut myös pientä käsirysyä.
Samalla viikolla Martina juhlisti teatterin 20-vuotisjuhlissa. Juhlat jatkuivat taas viime perjantaina, kun Jens Kyllösen tuleva vaimo juhli polttareitaan, joihin Martina oltiin kutsuttu. Seuraavana päivänä oli Martinan omat syntymäpäivät, eli lujaa menee.
Martina oli julkaissut kyseiseltä viikonlopulta videon Instagram-tarinaansa, jossa hän joi Jaloviinaa suoraan pullosta.
Sofia Belórf oli pamahtanut samaiseen baariin, jossa Martina oli ollut bailaamassa, mutta ei tiedetä, kohtasivatko kaunottaret toisensa.
Lue myös:
Seiska: Stefan Thermanin harvinainen haastattelu – ”En kustanna exäni elämää”
Esko Eerikäinen avautui Martinasta: ”Emme ole koskaan palaamassa yhteen”
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti