Seiska paljasti suosikkilaulaja BEHMin tarkoin varjellun taustan: pikaliitto, pieni lapsi ja avioero
Vuoden 2020 menestyneimpiin suomalaisartisteihin lukeutuva BEHM, koko nimeltään Rita Behm, 26, on ollut koko uransa ajan vaitonainen taustastaan. BEHM ei ole paljastanut julkisuuteen juuri mitään yksityiselämästään.
Uusimmasta Seiska-lehdestä kuitenkin selviää, että naisella on nuoresta iästään huolimatta varsin tapahtumarikas menneisyys. Seiskan lähde on paljastanut lehdelle, että Lahdesta kotoisin oleva Rita on leikki-ikäisen lapsen äiti, jonka isän kanssa hän oli nuorempana naimisissa.
– Rita oli nuorempana ollut lyhyen aikaa naimisissa kaupan alalla työskentelevän miehen kanssa. Rita ja ex-mies eivät ole nykyään kovinkaan paljoa tekemisissä, vaikka heillä on yhteinen lapsi, Seiskan lähde kertoo.
Seiska tarkisti asian paikkansa pitävyyden Päijät-Hämeen käräjäoikeudesta, josta vahvistettiin, että Rita on ollut naimisissa itseään vanhemman miehen kanssa.
Lehden saamien tietojen mukaan pariskunta on hakenut eroa yhdessä kesällä 2016 ja heidät on tuomittu avioeroon noin vuotta myöhemmin Ritan ollessa 23-vuotias. Ex-pariskunnalla on lapsen yhteishuoltajuus.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
Lue myös:
IL: Toni Wirtanen näki Behmin potentiaalin – nyt salaperäistä artistilupausta kuuntelee koko Suomi
Spotify julkaisi vuoden 2020 tilastonsa – katso Suomen kuunnelluimmat kappaleet ja artistit
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”