Seiska: Sanna Marinin bileseura herättää hämmennystä – viihtyi kohuartistin ja somemallin seurassa!
Pääministeri Sanna Marinin bileilta on herättänyt keskustelua Suomen lisäksi maailmalla, sillä hän suuntasi viime lauantaina miehensä Markus Räikkösen kanssa yöelämään, vaikka oli altistunut koronalle.
Keskustelupalstoilla hämmennystä on herättänyt myös pääministerin juhlaseurue. Seiska paljastaa, että Sanna viihtyi yöelämässä Miss Suomi -kisoista tutun somevaikuttajan ja mallin Sabina Särkän, laulaja Tuure Boeliuksen ja kuvaaja Janita Aution kanssa.
Sanna Marin otti kantaa koronatoimintaansa ja pahoitteli tapahtunutta Facebookissa.
– Lauantai-iltana valtiosihteerini soitti minulle eduskunnan työpuhelimeen ja kertoi ministeri Pekka Haaviston koronatartunnasta. Samalla hän kertoi, ettei asiasta koidu erityisiä toimenpiteitä, eikä ministereitä aseteta karanteeniin, koska kaikilla on kaksi rokotetta ja täysi rokotesuoja, Marin kirjoittaa Facebookissa.
– En kyseenalaistanut saamaani tietoa, koska THL on antanut vastaavan ohjeistuksen kansalaisille. Mikäli on saanut kaksi rokotetta, altistuneita ei lähtökohtaisesti määrätä testiin tai karanteeniin. Olen siis lauantaina ymmärtänyt, että valtioneuvoston jäsenten työt jatkuvat normaalisti, ellei terveysviranomainen toisin ohjeista.
Sanna Marinin mukaan valtioneuvoston työpuhelimeen saapunut poikkeava tieto tavoitti hänet vasta sunnuntaina. Hän hakeutui välittömästi ohjeistuksen mukaan koronatestiin, jonka tulos oli negatiivinen.
– Minulla ei ollut lauantai-iltana valtioneuvoston puhelinta mukana, vaan eduskunnan työpuhelin, jota pääasiassa käytän työtehtävien hoitoon. Minut tavoittaa aina puhelimella ja niin tavoitti tälläkin kertaa. Minun olisi pitänyt lauantai-iltana käyttää parempaa harkintaa ja tarkistaa saamani ohjeistus vielä toiseen kertaan. Siitä, etten ymmärtänyt näin toimia, olen todella pahoillani.
Lähde: Seiska
Lue myös:
IL: Sanna Marin kommentoi yhteiskuvaa kaksoismurhaajan kanssa: ”Minulta pyydetään usein yhteiskuvia”
Sanna Marin biletti Helsingin yössä – jätti pääministerille välttämättömän puhelimen kotiin
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta