Seksikäs-Suklaa sai viimein Suomen kansalaisuuden – odotti passia peräti 21 vuotta: ”Kiitos Suomi!”
Mediapersoona, räppäri ja tubettaja Seksikäs-Suklaa, oikealta nimeltään Luyeye ”Viki” Konssi, 29, iloitsee Instagram-tilillään sitä, että sai vihdoin 21 vuoden odotuksen jälkeen Suomen passin ja sen myötä myös kansalaisuuden.
– 21 vuotta tässä on mennyt. En ole pääsyt matkustamaan ja muutenkin tuntui oudolta kun ei ollut passia, Konssi kirjoittaa.
– Edes pankissa ei ole kelvannut migrin antamat henkilötiedot! Kiitos Suomi, vihdoin olen suomalainen! Olen ylpeä ja voin luvata, että tänään puhun kirjakieltä ja nostan itselleni palkkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Konssi oli vain 9-vuotias, kun hänen perheensä muutti Angolasta Suomeen. Hänellä on tähän saakka ollut ainoastaan muukalaispassi, joka ei oikeuta matkustamiseen eikä sitä voi myöskään käyttää henkilöllisyystodistuksena.
Konssi kertoo Stories-videolla itkeneensä siitä onnesta, että pääsee nyt halutessaan vierailemaan synnyinmaassaan Angolassa tai matkustelemaan kavereidensa kanssa. Hän paljastaa myös saaneensa aiemmin työtarjouksia ulkomailta, joista on joutunut kieltäytymään passin puuttumisen takia.
– Pääsen näkemään maailmaa. Mä tiedän vaan Helsingin, Kontulan ja Viron Tallinnan, Konssi sopertaa videolla.
Useat julkisuudesta tutut henkilöt ovat onnitelleet ja kommentoineet Konssin ilouutista.
– Sä olit mun kanssa HIFK:n pelissä ja vielä Royal Loungessa pihvillä. Sähän olet suomenruotsalainen, vitsailee Jaajo Linnonmaa.
– VIHDOIN! …pitääks (saako) nyt mennä inttii? pohtii ”Gogi” Mavromichalis.
– Ei perkele miten siistiä! Kuinka liian kauan olet joutunut kamppailee tän kanssa. Jeeeeeee! Oon niin iloinen sun puolesta! Ina Mikkola hehkuttaa.
Lue myös:
Seksikäs-Suklaan treffit päättyivät nolosti – avautuu tilanteesta tv:ssä: ”Pissasin naisen sänkyyn”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!