Seura: Anniina Valtonen kokee työssään kiusaamista – laukoo suorat sanat: ”Se jaksaa hämmentää”
Koko kansan tuntema meteorologi Anniina Valtonen teki toukokuussa historiaa, kun hän voitti ensimmäisenä suomalaisena meteorologina Kultainen Venla -palkinnon. Valtonen palkittiin yleisöäänestyksessä vuoden parhaana esiintyjänä.
Yleisön keskuudessa Valtosta pidetään iloisena ja positiivisena tv-esiintyjänä, joka piristää huumorillaan fanejaan myös sosiaalisessa mediassa. Useimpien suomalaisten mielestä Valtosessa on tähtiainesta, mutta kaikkia ei Valtosen pirteä luonne miellytä.
Valtonen kertoo Seura-lehden haastattelussa joutuneensa julkisen työnsä vuoksi kokemaan ankaraa kiusaamista. Häntä on arvosteltu somessa rajusti muun muassa eleistä ja ulkonäöstä – ja välillä ikävä palaute koskee jopa etumuksen ja takamuksen kokoa.
– Se jaksaa hämmentää. Eihän nämä palautetta jakavat tyypit varmaan itsekään halua mennä töihin, jossa kollega toteaisi heti aamutuimaan, että hei, sullapa on muuten todella pieni peppu, Valtonen kuvailee hyvin suorasanaisesti Seuralle.
– Se ei ole kritiikkiä vaan kiusaamista, jota meidän ei pidä missään nimessä pitää normaalina, hän täsmentää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kiusaamista Valtonen on kohdannut aikaisemminkin. Kouluaikojen kiusaamiskokemukset saivat hänet kääntymään vuosiksi sisäänpäin.
– Olin aikamoinen seinäruusu koko yläasteen. Opin olemaan näkymätön ja tarkkailemaan herkeämättä muiden reaktioita.
Tänä päivänä Valtonen ei enää pienennä itseään, vaan nauttii esiintymisestä ja työskentelystä unelma-ammatissaan. Valtonen on päättänyt olla itsevarmasti juuri se kuka on.
– Nuorena etsin herkästi esikuvista mallia, miten työ pitäisi tehdä. Mutta en voi olla toinen Seija Paasonen, vaikka kuinka häntä arvostankin. Tajusin, että minun pitää olla oma itseni, meteorologi kiteyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Seura
Lue myös:
Meteorologi Anniina Valtonen julkaisi kuvan nuoruusvuosiltaan: ”Hiukseni pisimmillään” – katso kuva!
Meteorologi Anniina Valtoselle kävi kivulias tapaturma: ”Polttaa ihan kauheesti!”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Harkimo ilmestyi TTK-lähetykseen kaunottaren kanssa
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?