Shirly Karvinen ilmoitti todellisen shokkiuutisen: ”Itkettää pelkkä päivityksenkin tekeminen”
Basso Radion aamujuontaja Shirly Karvinen ilmoitti jättävänsä radiotaajuudet pidemmäksi aikaa. Hän ilmoitti asiasta Instagram-tilillään maanantaina.
– BASSO. Itkettää pelkkä päivityksen tekeminen, vaikka iloinen asia onkin, Shirly kirjoittaa.
Hän jatkaa, että tuntee samanlaista haikeutta, kuin koulujen kesäloman alussa ja kertoo, että huomisen jälkeen hän jää pidemmälle lomalle radiosta.
– Oon viiden vuoden ajan herännyt tekemään aamulähetyksiä joka päivä vaihtuvien prokkiksien ja muun ohella. Rakastan radiota ja sen tekemistä niin paljon, mutta parin viime vuoden ajan on noussut haave pidemmästä vapaasta, hän kirjoittaa.
Shirly kertoo seuraajilleen, että on aina siirtänyt vapaan pitämistä mutta nyt keväällä hänelle tuli ajatus, että nyt olisi hyvä aika pitää pidempi loma. Hän kirjoittaa, että työt eivät ikinä lopu tekemällä eikä kiire tee hänestä ihmisenä yhtään sen arvokkaampaa vaan jopa päinvastoin.
– Huomenna mä aloitan kesäloman radiosta ja katon, että miltä se elämä voikaan tuntua ilman univelkaa tai maistuuko se aamukahvi erilaiselta omalta kotisohvalta nautittuna, Shirly kiteyttää.
Lopuksi hän vielä haluaa kiittää työkavereitaan ja ohjelmapäällikkö Riikka Karjalaista, joka mahdollisti hänelle haaveen toteuttamisen.
– Vielä huominen ja sitten me kuullaan taas syksyllä, Shirly kirjoittaa.
Lue lisää:
Shirly Karvinen yllättää uudella aluevaltauksella – esittelee laululahjojaan uutuuskappaaleella!
Shirly Karvinen avoimena muutostaan Kiinaan – katui lähtöään: ”Itkin ensimmäiset kaksi viikkoa”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti