Sointu Borg paljastaa seksikkyyden ja juhlimisen olleen liikaa ex-miehille – ”Mua on sheimattu aiemmissa suhteissa”
Diili-voittaja Sointu Borg, 28, muistelee entisiä miessuhteitaan Roope Salmisen luotsaamassa Kolme käännekohtaa -podcastissa. Sointu on seurustellut jo neljä vuotta räppäri Tomi Solosen kanssa, mutta ennen vakiintumistaan hän eli vauhdikasta sinkkuanaisen elämää.
– Olen ollut kova juhlimaan ja klubittaminen oli iso osa mun elämää, Sointu kertoo ja myöntää suhtatutuvansa elämäänsä liberaalisti.
– Ennen Tomia ahdistuin suhteissa tosi nopeasti, enkä halunnut sitoa itseäni keneenkään. Halusin olla villi ja vapaa.
Nykyisessä suhteessa Sointu on löytänyt kaipaamansa vapauden, mutta aiemmissa suhteissa miehet yrittivät aina kesyttää Soinnun.
– Koen, että se mihin ihastutaan, on ollut se roisius tai seksikkäät Instagram-kuvat. Mutta suhteessa ne on sitten haluttu kytkeä pois, Sointu kertoo.
– Mua on sheimattu aiemmissa suhteissa, oli se sitten mun alusvaatekuvat tai musavideot. Tai se, että haluan lähteä likkojen kanssa ryypylle ja välillä voi kestää kaksi päivää.
– Yksi exä sanoi kerran niin rumasti, että ”en ikinä antaisi oman tyttäreni postata tuollaisia kuvia”.
Lue myös:
Sointu Borg kertoi menneisyydestään ja haaveistaan – ”Olen jopa vähätellyt sitä”
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta