Sonja Aiellon päihteiden käytöstä liikkuu rajuja huhuja – fitness-tähti laukoo suorat sanat: ”Haluan myös nauttia”
Tunnettu hyvinvointiyrittäjä ja fitness-kilpailija Sonja Aiello noudattaa työnsä vuoksi usein tiukkaa dieettiä, johon ei kuulu alkoholi eikä sokeriherkut.
Nyt Aiellon kuitenkin huhutaan olleen humalassa artisti Etan viikonloppuisella keikalla. Rajut huhut Aiellon päihteiden käytöstä ovat lähteneet liikkeelle Jodel-juorupalvelusta.
Netissä kiertävät väitteet ovat kantautuneet myös Aiellon itsensä korviin. Hän julkaisi eilen sunnuntaina (27.11.) omalle Instagram-tililleen rehellisen kirjoituksen, jossa ottaa asiaan kantaa.
– Tuntuu tyhmältä kirjoittaa tällaisestä aiheesta mutta sen verran tämä sai minussa herättämään tunteita, joten ajattelin kirjoittaa aiheesta ja avata suuni, Aiello pohjustaa tekstiään.
Aiello sanoo, ettei yleensä lue itseään koskevia nettikeskusteluja, mutta tällä kertaa kommentit hänen juhlimisestaan sattuivat osumaan silmiin. Nainen on huhuista selkeästi harmissaan.
– Tällä hetkellä treenaan todella tavoitteellisesti, mutta haluan myös nauttia nuoren naisen tavoin vapaa-ajasta, Aiello perustelee ulkona käymistään.
– Eilen nautin illasta ihanan Etan keikalla.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kirjoituksessaan Aiello painottaa, ettei hän ollut viikonloppuna humalassa, koska oli autolla liikenteessä.
– Muistakaa, että elämästä voi nauttia myös selvin päin ja välillä myös hyvä tuulettaa omaa mieltä pistäytymällä ihmisten ilmoilla. Vaikka treenaan tavoitteellisesti, se ei tarkoita sitä, että lukittuisin neljän seinän sisälle, fitness-tähti summaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa