Kuva: Metropoli
Stefan Thermanille ehdollista vankeutta ja muhkeat sakot – tuomittiin huumerikoksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta!
Liikemies Stefan Therman, 32, on tuomittu perjantaina (27.11) Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 40 päivän ehdolliseen vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Tuomio liittyy viime pääsiäisen tapahtumiin, jolloin Therman lähti ajamaan Hangosta kohti Helsinkiä. Ajoa oli edeltänyt riita ja ero silloisen puolison Martina Aitolehden kanssa, joka myös soitti poliisit Thermanin perään.
– Ei siihen puheluun rohkeutta tarvittu. Minusta se oli itsestään selvää. Ajattelin, että teen hänelle palveluksen, Martina kertoi Me Naiset lehdessä toukokuussa.
Tuomion mukaan Therman kuljetti autoa 1,32 promillen humalassa. Lisäksi liikemiehen verestä löytyi syytteen mukaan jälkiä amfetamiinin käytöstä.
Therman maksaa ehdollisen vankeusrangaistuksensa lisäksi 25 päiväsakkoa mikä on hänen tuloillaan 6900 euroa. Koeaika päättyy tuomion mukaan 28. marraskuuta 2021. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Lue myös:
Seiska: Stefan Therman ei kestänyt Martinan meuhkaamista ja hyppäsi päihtyneenä rattiin – vastaa nyt rikossyytöksiin
Martina Aitolehti paljastaa yksityiskohtia kohuerostaan: ”Mietin, miksi en lähtenyt aikaisemmin”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”