
Tältä Janni Hussi näytti teininä – juontajatähti muistelee villiä nuoruuttaan: ”Kipuilut ja siiderisekoilut…”
Suosittu juontaja ja hyvinvointivaikuttaja Janni Hussi on julkaissut omalla Instagram-tilillään nostalgisen kuvan teinivuosiltaan.
Kuvassa Hussi poseeraa hyvän ystävänsä kanssa biletunnelmissa siideritölkit edessään. Hussilla on kaulassaan pinkki lei-kukkaseppele, ja hänen ystävänsä kasvoja koristaa samaa sävyä olevat aurinkolasti. Hussin tukka on värjätty 2000-luvun trendin mukaisesti platinablondiksi, ja hänen kulmakarvansa on nypitty ohuiksi viivoiksi.
– Kuvassa näette alkuperäisen The Sweet Beat (ent. The Sweat Beat) yhtyeen orkkisjäsenet. Muistamme heidät mm. hiteistä Kuhmossa on aina säpinää ja Best Before, Hussi kirjoittaa menneiden perään ikävöivän postauksensa yhteydessä.
Teinikuvan viereen Hussi on lisännyt otoksen, jossa hän poseeraa ystävänsä kanssa tämän häissä.
– Tää rakas sidukkamuidu on kulkenut mun elämässä jo ekasta luokasta saakka. Ollaan saatu kasvaa yhdessä ja kokea lapsuuden metsäseikkailut, teini-iän kipuilut, varhaisaikuisuuden siiderisekoilut ja kypsyminen kolmekymppisiksi (mitä se ikinä meidän kohdalla tarkoittaakaan). Nyt hänestä tuli eilen rouva, Hussi muotoilee sydänemojin kera.
– Maailman ylpeimpänä katsoin eilen kaunista morsianta, jonka kanssa ollaan kerätty Pokemonkortteja ja säästetty rahaa lähikipsan tikkunekkuihin. Miten jalat maassa, juurrutettu ja rauhallinen voikaan ihminen olla. Ja voihan se, silloin kun se oikea on löytynyt vierelle.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hussin koskettava julkaisu on kerännyt valtavan määrän tykkäyksiä ja kommentteja. Osa seuraajista yhtyy Hussin mukana muistelemaan 2000-luvun alkua.
– Alkoi tuoksua Amarillon tanssilattia nenässä, juontaja Juuso Mäkilähde kommentoi päivitystä.
– Kulmakarvatkin ihan ajan hengen mukaisesti jiirissä, eräs fani tokaisee.
– Copperberg sidukat. Apua, kun ne oli makeita. Mut kyl ne way back upposi ihan helposti, toinen sanoo.
– Mitä oon kuullu radiostudiossa acapellana ”Kuhmossa on säpinää” kertsiä, niin tuli halu kuulla lisää, mediapersoona Jaajo Linnonmaa tiivistää.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa