Tässä on Jani Toivolan pikkuveli – löysivät toisensa vasta aikuisiällä: ”Tää on neljäs kerta, kun me kohdataan”
Entinen kansanedustaja Jani Toivola on löytänyt kadonneen pikkuveljensä vasta aikuisiällä. Hän matkusti viime viikonloppuna veljensä luokse Berliiniin yhdessä tyttärensä kanssa.
Hän julkaisi Instagram-tilillä kuvan, jossa poseeraa yhdessä veljensä kanssa.
– Tää on neljäs kerta kun me kohdataan. Edelleen ajatus siitä että mulla on veli tuntuu hassulle ja jännittävälle. Aavistuksen pelottavalle. Ja tosi hyvälle. Vaikka toisessa on paljon tuntemattomia kohtia niin silti siinä samassa ihmisessä on jotain mikä tulee suoraan läpi ja kohti. Sama viipyilevä odotus ja tunnusteleva herkkyys, Jani Toivola kirjoittaa.
Veljeksillä on yhteinen kenialainen isä, ja he ovat aiemmin olleet tapaamassa sukulaisiaan Keniassa.
Jani on kertonut kenialaisista sukujuuristaan ja etäiseksi jääneestä isästään myös aiemmin sosiaalisessa mediassa. Isänpäivänä hän avautui ikävästään, jota tuntee edesmennyttä isäänsä kohtaan.
– Se kaipuu tuntuu hyvältä. Se tekee isästä todellisemman. Että tavallaan se on aina kulkenut mun mukana. Johdattanut mut myös tähän hetkeen. Kertomaan just tätä tarinaa. Ja et jokaisella on oma tarinansa kerrottavana, Jani kirjoitti tuolloin.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki