Kuva: Instagram @daniuniikki
Uniikin kirjaprojekti sai hurjan käänteen Espanjassa – naapuritalo ilmiliekeissä, katu täynnä hälytysajoneuvoja
Rap-artisti Uniikki, oikealta nimeltään Dan Tolppanen, 39, julkaisi vastikään oman elämäkertakirjansa. Uniikki on työstänyt kirjaa yhdessä kirjailija Miikka Anttosen kanssa.
Uniikki kertoo kirjassa elämänsä suurimmista käännekohdista, kuten kihlautumisestaan ja erostaan fitness-tähti Eevi Teittisen kanssa, masennuksestaan ja paniikkihäiriöstään. Kirjaan on päätynyt myös tapahtumat Espanjasta, jonne Uniikki ja Miikka matkustivat yhdessä viime keväänä kirjoituspuuhiin.
Kirjassa kerrotaan kaksikon olleen työskentelemässä vuokraamassaan espanjalaisessa kattohuoneistossa, kun yhtäkkiä joku alkoi soittaa ovikelloa.
– Viisi kerrosta alempana velloi kokonainen meri hälytysajoneuvoja – toistakymmentä paloautoa, kourallinen ambulansseja sekä muutama poliisiauto, jotka olivat eristäneet lähimmät korttelit. Hälytysajoneuvojen seassa seisoskeli kymmeniä asunnoistaan turvaan juosseita ihmisiä aamutakeissaan, Uniikki kuvailee Espanjan tapahtumia kirjassaan.
Uniikki ja Anttonen nappasivat mukaansa vain välttämättömimmät tarvikkeet, kuten puhelimet ja tietokoneen, ja pakenivat asunnosta kadulle. Naapuritalo oli ilmiliekeissä.
Myöhemmin Uniikki on kertonut tuon kohtalokkaan illan tapahtumia muun muassa Voice.fi:n haastattelussa.
– Tuon illan tapahtumat kuvaavat aika hyvin tätä kirjoitusprosessia ja koko kirjaa. Vaikka tilanne oli dramaattinen ja uhkaava, se kuvaa hyvin tarinoita, jotka kirjassakin kerron. Kaikesta selviää, mies toteaa.
Uniikin erottua fitness-rakkaastaan Eevistä, tämä löysi rinnalleen 16 vuotta nuoremman Miran. Aiemmin tällä viikolla selvisi, että myös suhde Miran kanssa on päättynyt eroon.
Lue myös:
Seiska: Räppäri Uniikki erosi 16 vuotta nuoremmasta avopuolisostaan: ”Olemme edelleen ystäviä”
Uniikki paljastaa vihdoin, miksi erosi fitness-tähti Eevi Teittisestä – taustalla masennusta ja ahdistavaa julkisuutta
Uniikki sai teini-iässä musertavan arvion lääkäriltä – ajautui pituuskriisiin: ”Olin maailman epäoikeudenmukaisuuden nujertama”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin