Kuva: Instagram - @tuureboelius
Vääristyneestä kehonkuvasta kärsivä Tuure Boelius avoimena kuvankäsittelystään: ”Pienensin itseäni, kunnes olin tyytyväinen”
Somevaikuttaja ja laulaja Tuure Boelius, 20, julkaisi viikonloppuna avoimen päivityksen Instagram-tilillään. Kuvajulkaisunsa ohessa Tuure paljastaa kärsivänsä vääristyneestä kehonkuvasta.
– Tuure sä et ole lihava. Oon tätä tekstiä kirjoittaessani kaunis ja sopusuhtainen, mut joskus oma todellisuuteni hämärtyy. Kärsin vääristyneestä kehonkuvasta, Tuure aloittaa kirjoituksensa.
Hän kertoo painavansa 50 kiloa, mutta kokevansa itsensä silti häiritsevän usein isoksi ja lihavaksi.
– Tiedän, ettei se ole totta ja suhtaudun asiaan myös niin, hän toteaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa kuvan myös täältä. – Julkaisin tän saman kuvan eilen muokattuna. Pienensin itseäni kunnes olin tyytyväinen. Tänään oon halunnut poistaa kuvan, Tuure tunnustaa. – Some on vaarallinen ja vääristynyt paikka, mutta osa meidän kaikkien jokapäiväistä elämää. Siksi näistä asioista ääneen puhuminen on tärkeä ja välttämätöntä. Kuitenkin välillä niin vaikeaa, hän jatkaa kirjoitustaan. Tuure pahoittelee aiemmin julkaisemaansa, muokattua kuvaa. Hän toivoo, että vastaavaa ei tapahtuisi alkaneena vuonna. – Rakastan itseäni ja onneksi tunnistan pirulaisen joka on osa minua. Se sanoo: ”Näyttäisit paremmalta pienempänä!” Se on paskapuhetta. Pyydän anteeksi sulta, mutta ennen kaikkea itseltäni, että julkaisin eilisen kuvan. Ainoo toive tälle vuodelle on se, et näin ei käy enää, hän summaa. Tuure on saanut seuraajiltaan runsaasti tukea ja kannustavaa palautetta. Moni on kiitellyt hänen rohkeuttaan puhua vaikeasta asiasta. – Ihan uskomattoman rohkeeta tekstiä. Loistavaa, eräs iloitsee. – Hei muista, oot täydellinen just tollasena, toinen kannustaa. – Taputukset Tuurelle, että uskalsi postata tämän rohkeasti. Oikeasti! Kuitenkin tässä muistutus: lihavuus ei ole synonyymi rumalle tai huonolle, vaikka monen päässä pirulaisen ääni sanoo niin. Jos olet lihava, et ole huono tai ruma, kolmas muistuttaa. Lue myös: Suosittu tubettaja laukoi homofobisen kommentin – Tuure Boelius ei jäänyt hiljaiseksi: ”Ollaan saatanan juntteja” Päivi Räsänen vastaa Tuure Boeliuksen viiltävään viestiin: ”Intersukupuolisuus on sukupuolen kehityshäiriö” Tuure Boeliuksen viiltävä viesti Päivi Räsäselle: “Jos oisin tiennyt ahdasmielisyytesi, en olisi katsonut edes sinua päin”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”