Kuva: Instagram - Jani Toivola
Velkakohun keskelle joutunut Jani Toivola somessa: ”Häpeä omasta tilanteesta oli suuri”
Entinen kansanedustaja ja mediapersoona Jani Toivola joutui hiljattain suuren kohun keskiöön, kun hänen talousahdinkonsa paljastui julkisuuteen. Toivola kertoi rahavaikeuksistaan ensimmäisen kerran avoimesti jo viime kesänä, mutta nyt asia on nostettu uudelleen esille.
Nyt Toivola on ottanut kantaa tuoreeseen kohuun omalla Instagram-tilillään. Hän julkaisi itsestään selfie-kuvan, jonka yhteydessä avaa velkaantumistaan ja rahojen takaisinmaksua.
– Mä tein yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä toista vuotta sitten kun soitin velkaneuvontaan, Toivola aloittaa pitkän kirjoituksensa.
– Olin istunut puhelin kädessä monta kertaa aikaisemminkin. Rohkeus oli kuitenkin loppunut kesken. Häpeä omasta tilanteesta oli niin suuri että sen avaaminen kenellekkään tuntui mahdottomalta, hän kertoo.
Toivola sanoo kohdanneensa empaattisen ja rauhoittavan velkavirkailijan, joka auttoi hänet alkuun velkojen takaisinmaksussa.
– Matka on vielä pitkä mutta huomattavasti toiveikkaampi kuin pari vuotta sitten kun tuntui että edessä on pelkkiä umpikujia.
42-vuotias Toivola painottaa postauksessaan tiedostavansa sen, että on todella etuoikeutettu, ja että hänen on hyvin mahdollista saada velkansa maksetuksi.
– Meidän elämä on tällä hetkellä pääasiassa tosi hyvää kun ei ole salaisuutta. Ja kun ei ole salaisuutta on vähemmän häpeää. On ulospääsy ja katse tulevaisuudessa, Toivola summaa.
Lue Toivolan Instagram-postaus kokonaisuudessaan alta tai täällä.
Lue myös: IL: Ex-kansanedustaja Jani Toivolan talous retuperällä – 200 000 euron pikavippi- ja kulutusluottovelat IS: Musta Barbaari avoimena huumekärystä ja uransa romuttumisesta: ”Olin aika vahvasti masentunut” BB-Sini poseeraa näyttävästi kalusteiden päällä – myy entisen työpaikkansa huonekaluja
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”