Kuva: AOP
Viivi Altosen matka kohti Miamin Miss Universum -kisoja alkoi – katso kuvat häkellyttävästä edustuspuvusta!
Hallitseva Miss Suomi Viivi Altonen on tänään torstaina astunut lentokoneeseen ja ottanut suunnakseen Miamin, jossa järjestetään Miss Universum -kilpailu 2021.
Altonen julkaisi omalla Instagram-tilillään liudan iloisia kuvia, joissa hän poseeraa Helsingin lentokentällä yhdessä läheistensä kanssa.
Altonen on valmistautunut kisoihin jo monen kuukauden ajan yhteistyössä muun muassa erilaisten hyvinvointialan ammattilaisten kanssa. Miamiin lähteminen meinasi tyssätä koronapandemian vuoksi asetettuun matkustuskieltoon, mutta nyt kaikki esteet on ylitetty ja Altonen on valmis kohtaamaan kilpasiskonsa maapallon toisella puolella.
– En voi sanoa ”aloitetaan matka”, sillä me olemme olleet tällä tiellä jo pitkän aikaa. Mutta jatketaan tätä upeaa matkaa, jolla minut on siunattu, Altonen kirjoittaa englanniksi vapaasti suomennettuna.
– Minulla on kunnia päästä pitelemään Suomen lippua, ja tytöt – en malta odottaa, että pääsen tapaamaan teidät. Miami ja Miss Universum, täältä me tulemme! hän hehkuttaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Näet lisää kuvia näpäyttämällä postauksen oikealla puolella näkyvää nuolta. Julkaisunsa yhteydessä Altonen myös kiittää kaikesta siitä tuesta, jota on missivuotensa aikana saanut. Aikaisemmin tällä viikolla Altonen esitteli Instagramissa upean pukunsa, jolla hän edustaa Suomea missikisojen kansallispuku-kategoriassa. – Kansallispuku edustaa ilmiömäistä kehitystä, jonka läpi Suomi on kulkenut viime vuosisadan aikana. Maaseutuelämästä globaaliksi johtajaksi monilla eri aloilla, Altonen kirjoitti tuolloin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Näet lisää kuvia näpäyttämällä postauksen oikealla puolella näkyvää nuolta. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Altosella on kansallispukujen esittelytilaisuudessa aluksi perinteisempi suomalainen asu päällään. Koreografian edetessä asun alta kuitenkin paljastuu tämä henkeäsalpaava, tuhansien eurojen arvoinen puku, jossa on käytetty modernia led-teknologiaa. – (Me olemme) Maa, jossa on maagisia revontulia ja henkeäsalpaava luonto, inspiraatiomme ja voimamme lähteenä. Säkenöivää nokkeluutta, joka mahdollistaa sellaisen ajattelutavan, joka johti meidät johtavaan rooliin sellaisilla osa-alueilla, kuten tekniikka, sosiaalinen tasa-arvo, hyvinvointi, koulutus, arkkitehtuuri, innovaatiot ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä onnellisuus, Altonen kuvailee Instagramissa. Lue myös: Näin Viivi Altonen valmistautuu Miss Universum -kisoihin – paljastaa oman valttikorttinsa: ”Kaikkeni aion antaa” Miss Suomi Viivi Altonen matkustaa pian Hollywoodiin: ”Uskon, että kilpailu pystytään järjestämään vastuullisesti” Me Naiset: Viivi Altonen joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi – avautuu elämästään trauman kanssa: ”En tule koskaan olemaan täysin fine”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta