Yle: Helmeri Pirinen löysi kadonneen isänsä Islannista – ”Olen tullut matkamuistona Suomeen äidin mukana”
Scoottiammattilainen Helmeri Pirinen, 34, eli pitkään ilman, että tunsi biologista isäänsä. Nyt Pirinen paljastaa Ylen Puoli seitsemän -lähetyksessä, kuinka hän lopulta aikuisiällä löysi kadonneen isänsä Islannista.
Pirinen julkaisi vuonna 2008 Youtube-palveluun scoottivideon, minkä myötä hän vastaanotti kiinnostavan yksityisviestin. Viestin lähettäjä oli islantilainen, Elisabet-niminen nainen, joka oli saanut kuulla isältään, että hänellä on Suomessa veli nimeltä Helmeri Pirinen.
Kyseessä oli Pirisen siskopuoli.
– Samalla selvisi, että minulla on myös kolme veljeä. Löysin siis isäni ja kuulin, että minulla on Islannissa jopa 300 sukulaista, Pirinen kertoi Puoli seitsemän -ohjelman suorassa lähetyksessä.
Seuraavana kesänä Pirinen matkusti Islantiin ja tutustui uusiin perheenjäseniinsä.
– Se oli todella lämmin kokemus. Vaikka emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet, oli kohtaaminen jotenkin todella rakkautta täynnä, mies muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nykyään Pirinen pitää tiiviisti yhteyttä islantilaisiin sukulaisiinsa. Hän puhuu ohjelmassa avoimesti myös siitä, mitä hänen vanhempiensa välillä vuosia sitten tapahtui.
Pirisen äidillä ja isällä oli aikoinaan lyhyt romanssi, kun hänen äitinsä oli Islannissa töissä.
– Olen tullut vähän niin kuin matkamuistona sieltä Suomeen äidin mukana. Isä oli täällä Suomessa mukana synnytyksessä, mutta lähti sitten omille poluilleen takaisin Islantiin.
Puoli seitsemän -ohjelma arkipäivisin klo 18:30 Ylellä. Ohjelma katsottavissa myös Yle Areenassa.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”