Yle: Sanna Marin kertoo kokeneensa ahdistelua – joutunut häirinnän kohteeksi myös politiikassa: ”Se on monille naisille tavanomainen kokemus”
Pääministeri Sanna Marin kertoo Ylen tuoreessa haastattelussa kohdanneensa urallaan häirintää ja ahdistelua. Pääministerikaudella häntä ei ole kohdeltu epäasiallisesti, mutta ikäviä muistoja löytyy vuosien varrelta runsaasti, esimerkiksi menneistä puoluekokouksista.
Aihe nousi Ylen haastattelussa esille, kun Marin kommentoi kansanedustaja Wille Rydmaniin (kok.) kohdistuvia, Helsingin Sanomien uutisoimia väitteitä. Helsingin Sanomien sunnuntaina (19.6.) julkaiseman artikkelin mukaan Rydman olisi käyttäytynyt ahdistavasti nuoria naisia kohtaan.
Marin kertoo Ylelle olleensa järkyttynyt lukemistaan väitteistä. Enempää hän ei kuitenkaan tapaukseen ota kantaa.
Marinin mielestä on tärkeää, että ahdistelutapauksia tuodaan julkisuuteen. Hänelle raskaat kokemukset ovat tulleet tutuksi nuoremmalla iällä.
– Uskon, että se on monille nuorille naisille ihan tavanomainen kokemus, valitettavasti. Olen myös kokenut erilaisissa puoluetilaisuuksissa epäasiallista käytöstä, Marin toteaa Ylelle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Sosiaalisessa mediassa Marin vastaanottaa edelleen asiattomia viestejä.
– Uskoisin, että aika moni nainen on kohdannut ihan kaikenlaista: fyysistä ja sanallista kajoamista, itsemääräämisoikeuden loukkausta. Kun Me too -liike alkoi, aloin miettiä, että mitä kaikkea sitä on nuorena joutunutkaan kohtaamaan.
Samassa haastattelussa Marin kommentoi myös hänestä muutama viikko sitten otettua paparazzikuvaa, jossa korostetaan hänen takapuoltaan.
– Olisi kiva, että voisin viettää tavallista vapaa-aikaa myös yksityishenkilönä, mutta ymmärrän että olen julkisuuden henkilö ja minua voi kuvata ja niitä kuvia voi levittää, vaikka ne olisivatkin mauttomia, pääministeri summaa.
Lähde: Yle
Lue myös:
Sanna Marinilta vetoomus – ”Emme anna lupaa lapsemme kuvaamiseen”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta