Oletko koskaan ajatellu kokeilla kimppa-autoilua? Nyt se on mahdollista!
Espoon kaupunki nimittäin toteuttaa tänä syksynä kimppa-autokokeilun, jonka slogan on ”Peput penkkiin”. Tarkoituksena on testata ratkaisua, jolla voitaisiin tehostaa espoolaisten autojen käyttöastetta osana kaupungin päästöttömyystavoitetta vuodelle 2030.
Kokeiluun osallistuvat voivat:

  • ottaa itse ajamaansa autoon kimppakyytiläisiä
  • tilata itselleen kimppakyydin
  • tarjota oman autonsa muiden kokeilijoiden käyttöön
  • varata käyttöönsä tarjolla olevia autoja.

Kimppa-autokokeilu kohdennetaan Espoon keskuksen sekä Otaniemen, Keilaniemen, Tapiolan ja Länsi-Espoon alueille. Kokeilijoita voidaan ottaa mukaan muualtakin Espoosta, jos saadaan riittävästi innostuneita mukaan.
Kimppa-autoilua voi hyödyntää myös osana matkaketjua esimerkiksi siten, että kulkee osan matkasta julkisella liikenteellä tai kaupunkipyörällä.
Kaupungin kokeilussa raha ei liiku, eli kyydit perustuvat vapaaehtoiseen osallistumiseen.
− Kokeilumme on hyvä mahdollisuus olla omalla pienellä panoksella mukana kehittämässä Espoon päästöttömyystavoitetta, ekologisuutta ja arjen sujumista. Osallistua voi vaikkapa vain yhden kyydin verran. Samalla voi syntyä hyviä kimppakyytiverkostoja myös tulevaisuutta varten, toteaa Espoon liikenteen hallintapäällikkö, kokeilun omistaja Johanna Nyberg.

Tule infoon Liikkujan viikolla

Kaupunki järjestää kimppa-autokokeilusta infoja Liikkujan viikolla 18.−20.9.2018 alla olevan aikataulun mukaisesti. Mukaan voi ilmoittautua paitsi infoissa, myös verkossa – vaikka saman tien vastaamalla oheiseen kyselyyn.

Kokeilun infoajat*:

18.9.2018 Espoon keskus

  • Klo 9−10.30 kauppakeskus Espoontori, Espoon asiointipiste
  • Klo 11−12.30 Omnia, Kirkkokatu 16
  • Klo 13−14.30 Entressen kirjasto, Siltakatu 11
  • Klo 15−17 Espoon valtuustotalo, Espoonkatu 5
  • Klo 17.30−19.30 Keski-Espoon uimahalli, Kaivomestariniitty 2

19.9.2018 Otaniemi–Keilaniemi−Matinkylä

  • Klo 9−10.30 Aalto-yliopiston kampus (Päärakennuksen aula, Otakaari 1)
  • Klo 11−12 VTT, Digitalon edusta (VTT:n henkilökunnalle suunnattu tilaisuus)
  • Klo 13−14.30 Keilaniemen metroliitynnän alue
  • Klo 15−16.30 Otaniemen metroliitynnän alue
  • Klo 17.30−19.30 Ison Omenan palvelutorin aula

20.9.2018 Tapiola−Haukilahti−Niittykumpu

  • Klo 9−10.30 Haukilahden kauppakeskus
  • Klo 11−12.30 Niittykumpu, IF:n toimisto (IF:n henkilökunnalle suunnattu tilaisuus)
  • Klo 13−14.30 kauppakeskus Ainoa, Tapiola
  • Klo 15–17 Tapiolan metroliityntä
  • Klo 17.30−19.30 Tapiolan kirjaston aula (Kulttuuriaukio 2)

* Muutokset mahdollisia, ajantasainen aikataulu nähtävissä aina osoitteessa www.espoo.fi/peputpenkkiin.

Arviota järjestelmästä ja kuntalaisten odotuksista

Espoon kaupunki toivoo saavansa kokeilun avulla arviota siitä:

  • kuinka työmatkaliikennettä ja vapaa-ajan liikkumista voitaisiin helpottaa ja espoolaisten henkilöautojen käyttöä tehostaa
  • kuinka kimppakyytien ja yhteiskäyttöautojen tilaussovellus toimii
  • mitä kuntalaiset odottavat tämänkaltaiselta liikkumisen palvelulta ja Espoon kaupungilta.

Kaikille avoin kokeiluajanjakso on 26.9.−30.11.2018. Kokeilu päättyy lopullisesti helmikuussa 2019 ja on osa Espoon digiagendan toteutusta.
Autojen siirrosta ja hallinnoinnista sekä kokeilun aikaisesta asiakastuesta ja opastuksesta vastaa Blox Car yhteistyökumppaneineen. Esimerkiksi VTT on mukana kokeilussa tekemässä vaikuttavuusarviointia.
STT
Kuva: Espoo.fi