Aamu-uninen? Näin heräät iloisena!

Monille aamuheräämiset eivät ole lainkaan mukavia kokemuksia, pikemminkin päinvastoin. Toisinaan aamun synkät pilvet kerääntyvät monen taivaalle jo nukkumaan mennessä.
Vaikka olisitkin nukkunut riittävästi, voit silti koska tahansa nousta ”väärällä jalalla” sängystä. Monesti tarvitaan paljon kahvia, suihkuja, päivänvalolamppuja ja ties mitä apukeinoja, ennen kuin olo kohenee ja päivä pääsee kunnolla käyntiin. Konsteja on monenlaisia, mutta toimiiko mikään niistä oikeasti niin hyvin, että voit joka aamu herätä takuuvarmasti iloisena uuteen päivään?
Alla 10 vinkkiä, joiden avulla muutat itsesi aamun torkusta aamun virkuksi! Toimi ohjeiden mukaan joka päivä vähintään kahden viikon ajan, niin tulet huomaamaan aamujesi muuttuneen tuskasta iloksi!
1. Miksi herätä aikaisemmin?
Ennen nukkumaan menoa, tarkista vielä kerran huomisen tehtävälista. Muokkaa listaa siten, että hankalimmat ja monimutkaisimmat hommat tulevat tehdyksi jo ennen puolta päivää. Tämä muuttaa positiivisesti myös ajankäytön suunnitteluasi, sillä aamulla saat usein eniten aikaan.
2. Unohda ”torkun” olemassaolo – älä ajattele että voit vielä nukkua 10 minuuttia
Kun herätyskello soi, herää heti! Välittömästi. Ei tekosyitä. Ehkä sinua houkuttaa ajatus, että voisit nukkua vielä vartin ja jättää vaikka aamiaisen väliin, mutta älä tee sitä! Jos nukahdat, vaivut todennäköisesti vielä kerran ”syvään uneen”, jolloin herääminen kymmenen minuutin kuluttua tulee olemaan tuplasti vaikeampaa.
3. Neljän tunnin unet eivät riitä
Jos nukut vain neljä tuntia, olosi aamulla on takuuvarmasti kamala. On ensiarvoisen tärkeää mennä nukkumaan ja herätä joka päivä samaan aikaan. Sinun täytyy saada riittävästi unta, mikä tarkoittaa aikuiselle 6-8 tuntia joka ikinen yö. Unta ei voi nukkua varastoon, eikä univajetta voi nukkua takaisin. Sama pätee viikonloppuihin. Vaikka saman mittaisiin yöuniin siirtyminen voisi tuntua vaikealta, elimistösi kyllä sopeutuu siihen kahdessa viikossa, etkä sen jälkeen enää viikonloppuisin edes kaipaa pidempiä unia.
4. Jos heräät vähän ennen herätyskelloa – nouse ylös
Jos olet laittanut herätyskellon soimaan esimerkiksi kuudelta ja heräätkin varttia vaille, älä jää suremaan ”menetettyjä” minuutteja. Enää ei kannata yrittää nukahtaa, kuten aiemmin mainittiin. Ajattele sen sijaan positiivisesti: ”Mahtavaa, sain 20 minuuttia ylimääräistä aikaa! Voin käyttää tuon ajan vielä paremman aamiaisen kokkaamiseen, aamulehden lukemiseen ja vaikkapa huolitellumman kampauksen tekemiseen.”
5. Nouse aina samaan aikaan – arkisin ja viikonloppuisin
Tämä ei aamu-uniselle välttämättä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta usko pois, kehosi ja aivosi kyllä tottuvat siihen. Et välttämättä edes huomaa muutosta, mutta sen ansiosta saat viikonloppuisin monta tuntia lisää aikaa tehdä mitä huvittaa.
6. Venyttele
Voit venytellä lihaksiasi kaikessa rauhassa vielä maatessasi sängyssä. Venyttele hitaasti ja vältä äkkinäisiä liikkeitä. 5-10 minuutin venyttely antaa sinulle reilusti energiaa ja positiivisuutta uuteen päivään.
7. Pompi
Pompi hetken aikaa noustuasi sängystä. Keho saa lisäenergiaa jo muutamastakin hypystä. Jos sinulta luonnistuu kokonainen hyppynarusessio, vielä parempi. Liikunta auttaa lymfaattista järjestelmää poistamaan nopeammin yön aikana kehossasi syntyneitä haitallisia kuona-aineita.
8. Annos raitista ilmaa
Jos sinusta tuntuu että mielesi on vielä unessa, vaikka olet jo ylhäällä, avaa ikkuna tai käy parvekkeella. Vedä syvään henkeä ja yhtäkkiä maailma alkaa kirkastua.
9. Juo lasillinen vettä
Vesilasillisesta saa vielä miellyttävämmän aamujuoman, kun siihen lisää sitruunaa tai lusikallisen hunajaa!
10. Kunnon aamiainen
Vältä aamiaisella ruokia ja juomia, joissa on paljon sokeria sekä rasvaa. Nämä ainekset aiheuttavat vähäksi aikaa täyden olon, mutta saavat sinut jälleen uneliaaksi. Kun aamiainen on sekä maukas että terveellinen, päivä käynnistyy parhaalla mahdollisella tavalla.
Lähde: Bright Side


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.

Jä vastaus

Your email address will not be published.