Assassin's Creed -elokuvan musiikilla on haasteellinen tehtävä
Joulu lähestyy vauhdilla ja sen myötä joulunpyhien jälkeen ilmestyvä Assassin’s Creed -elokuva. Sekä fiktiiviseen nykyaikaan että 1400-luvun Espanjaan sijoittuva toimintaseikkailu tunnetaan näyttävistä toimintakohtauksista ja painovoimaa uhmaavasta akrobatiasta. Vaan mitäpä olisi näyttävinkään spektaakkeli ilman upeaa ääniraitaa ja tarinaa tukevaa sävellystyötä?
Uudessa esittelyvideossa katsojat tutustutetaan Assassin’s Creedin musiikkiin, joka elokuvan lailla jakaantuu kahteen eri ”maailmaan” – nykypäivän elektroniseen tunnelmaan ja menneisyyttä kuvaavaan mahtipontisuuteen. Elokuvan musiikkia esittelyvideolla kommentoivat säveltäjä Jed Kurzel sekä hänen veljensä, ohjaaja Justin Kurzel. Assassin’s Creed -elokuvan lisäksi veljekset ovat tehneet yhteistyötä Macbeth– ja Snowtown-elokuvien parissa.
Elokuvan tunteita herättävään musiikkiin voi tutustua alla olevalta esittelyvideolta.
Assassin’s Creed -elokuva perustuu suosittuun toimintapeliin, joka on saanut vahvasti vaikutteita oikeista historian tapahtumista, henkilöistä ja sijainneista. Mullistavan teknologian avulla Callum Lynchin (Michael Fassbender) muistiin on tallentunut hänen esi-isänsä, Aguilarin (Michael Fassbender) tapahtumat 1400-luvun Espanjassa. Callum elää kahdessa eri aikakaudessa ja hänelle paljastuu hänen kuuluneen mystiseen salaseuraan, assassiineihin eli salamurhaajiin. Keräämiensä uskomattomien tietojensa ja taitojensa avulla hän uhmaa nykyhetkessä vaikuttavia temppeliherroja.
Assassin’s Creed -elokuvan ensi-ilta on 28.12. elokuvateattereissa kautta maan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta