
Elokuva-arvio: Masterminds
Menestyskomediasta Kauhea kankkunen tuttu Zach Galifianakis tähdittää uutta tositapahtumiin perustuvaa rikoskomediaa. Masterminds-elokuvassa Galifianakisin esittämä David Ghantt on yksitoikkoiseen elämäänsä jumittunut rahakuljetusfirman työntekijä.
Muutoksen Davidin elämään tuo seksikäs työkaveri Kelly Campbell (Kristen Wiig), johon David iskee silmänsä. Lisäksi Kelly on sotkeutunut rikollispomo Steve Chambersin (Owen Wilson) bisneksiin. Pian Kelly houkuttelee Davidin mukaan toteuttamaan raha-auton ryöstöä.
Chambersin johtaman rikollisryhmän kanssa suunnitellun ryöstön avulla David onnistuu mahdottomassa ja tekee Yhdysvaltojen suurimman raharyöstön, jonka johdosta hän saa nimensä ja kasvonsa television uutislähetyksiin. Rikoskumppanit käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja nappaavat rahat Davidilta, mutta vierittävät kaiken syyn ryöstöstä Meksikossa piileskelevän Davidin niskoille.
Tositapahtumiin perustuvassa huikeassa tarinassa olisi kaikki ainekset vakavasti otettavalle rikosjännärille. Sen sijaan tekijät ovat päättäneet lähestyä tarinaa hulvattoman pelleilykomedian näkökulmasta. Paikoitellen komedia menee itsetarkoitukselliseksi ja luisutaan katsojan väkisin naurattamisen puolelle. Zach Galifianakisin koomikon kyvyt kuitenkin onnistuvat kantamaan puolitoistatuntisen viihdepaketin erinomaisesti.
Ensi-ilta: 14.10.2016
Ohjaus: Jared Hess
Käsikirjoitus: Emily Spivey, Jody Hill, Danny McBride, Chris Bowman, Hubbel Palmer
Näyttelijät: Kristen Wiig, Jason Sudeikis, Owen Wilson, Zach Galifianakis, Mary Elizabeth Ellis
Kuvat: Glen Wilson/Armored Car Productions
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki