Jaajo Linnonmaa paljastaa, mikä Renny Harlinia huolestutti Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa – ”Kun hän täräytti siihen kyljelleen alas…”
Tunnettu mediapersoona Jaajo Linnonmaa tähdittää heinäkuun lopussa ensi-iltansa saavaa Luokkakokous 3 – sinkkuristeily -elokuvaa, jonka on ohjannut kansainvälisesti menestynyt elokuvaohjaaja Renny Harlin.
Linnonmaa paljastaa viime kesänä kuvatun elokuvan kuvausten olleen sen verran vauhdikkaat, että Harlin joutui välillä jopa huolestumaan näyttelijöidensä menosta.
– Kerran Aku Hirviniemi löi nenänsä kesken kohtauksen erääseen baaripöytään. Hänen oli tarkoitus lyödä otsa teatraalisesti ravintolan pöytään, mutta sen sijaan hän satutti nenänsä, Linnonmaa paljastaa Metropolille.
– Minä kuulin taustalta vain Rennyn äänen, joka kysyi, että sattuiko pahasti. Koska sehän on aina vähän niin, että jos näyttelijöille tapahtuu jotain, niin siinä voi sitten elokuvan tekeminen hieman keskeytyä, mies virnistää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Toinen tapaturma sattui, kun Jaajo ja Sami Hedberg kuvasivat kohtausta laivan autokannella. Autokansi oli kasteltu märäksi, jotta valaistus näyttäisi hyvältä.
– Me juoksimme kohtauksessa pakoon kiinalaisia tappajia, joten jouduimme Samin kanssa ravaamaan siinä kannella varmasti 40 kertaa edes takaisin sitä 100 metrin matkaa, Linnonmaa pohjustaa.
– Muistan, että Renny sanoi, että nyt jätkät, jaksakaa vielä viimeisen kerran. Ja silloinhan se Sami Hedberg liukastui, ja kun hän tuollaisella sorjalla 110 kilon vartalollaan tärähti siihen kyljelleen alas, niin muistan kyllä Rennyn ilmeen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
– Ei hän onneksi meille koskaan suuttunut mistään, mutta huolissaan hän kyllä joutui olemaan. Ja varmasti mietti muutaman kerran, että mitenköhän tästä nyt päästään eteenpäin, Jaajo nauraa.
Luokkakokous 3 – sinkkuristeily elokuvateattereissa 28. heinäkuuta.
Lue myös:
Renny Harlin laittoi Sami Hedbergin tekemään hurjan toimintakohtauksen: ”Se oli aikamoinen suoritus”
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?