Jalkapalloilijalegenda Jari Litmasen urasta dokumentti
Jari Litmasen 25-vuotista urheilu-uraa leikataan parhaillaan dokumentiksi, joka on osin arvoitus myös Kuninkaaksi ristitylle legendalle itselleenkin.
Litmasesta tehtiin 1990-luvun puolivälissä dokumentti Hollannissa. Se keskittyi Ajax-uraan. Nyt oli Litmaselle sopiva ajankohta tehdä koko uraa käsittelevä filmi. Materiaalia on käytössä paljon, uutta ja vanhaa. Uutta on kuvattu vajaan kahden vuoden ajalta. Elokuvaa varten Litmanen kävi Amsterdamissa, Liverpoolissa ja Barcelonassa. Ääneen pääsee moni Litmasen tunteva lajin legenda.
– Liverpoolissa en ollut käynyt kymmeneen vuoteen. Amsterdamissa oli hieman outo tunnelma Jarien kohtaamisessa. Osa heistä oli jo minua päätä pidempiä, naureskelee Litmanen, jonka superura Ajaxissa innoitti monet hollantilaiset ristimään poikansa Jareiksi. Heitä on tulppaanimaassa toista tuhatta.
Veikkausvoittorahoista merkittävä tuki
Elokuvan rahoituksesta runsaat 130 000 euroa on Suomen Elokuvasäätiön SES:n tukea. Elokuvasäätiön tuki on kokonaan Veikkauksen tuottoa, joten ”Kuningas Litmasen” tekoon ovat olleet vaikuttamassa vahvasti myös suomalaiset veikkaajat.
– Se oli aika oleellinen tekijä elokuvan rahoituksessa, sanoo ohjaaja Arto Koskinen.
– Menimme seuraamaan pelejä ja asioita, joita ei voi täysin ennakoida. Se asetti omat vaatimuksensa. Olemme toimineet tarvittaessa pienellä tiimillä. Olen välillä kuvannut ja äänittänyt itse.
Arto Koskinen sanoo syyskuussa ensi-iltansa saavan Kuningas Litmanen -elokuvan lisänneen hänen arvostustaan niin ammattiurheilua kuin seuraorganisaatiotakin kohtaan.
– Jarin ammattimaisuus herättää syvää kunnioitusta. Huippuammattilaisen elämä on kellosepän tarkkaa duunia, ei mitään kevyttä venyttelyä ottelun jälkeen. Isojen jalkapallo-organisaatioiden toimintaa oli myös hienoa nähdä. Kun järjestetään parikin kertaa viikossa jättimäistä rock-konserttia vastaava ottelu, pelkästään logistiikan toimintaa katselee ihaillen, sanoo Koskinen.
Kuningas Litmanen on elokuvateattereissa 28.9.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki