Kuva: Instagram - Madonna
Madonnasta tehdään elokuva – poptähti ohjaa ja käsikirjoittaa sen itse
Ikoninen laulajatähti Madonna, 62, paljasti tiistaina työstävänsä parhaillaan yhteistyössä Universal Studios -tuotantoyhtiön kanssa elokuvaa itsestään. Madonna aikoo ohjata ja osin myös käsikirjoittaa ja tuottaa elokuvan itse.
– Haluan välittää uskomattoman seikkailun, jolle elämä on minut vienyt niin taiteilijana, muusikkona kuin tanssijanakin. Elokuvan keskipisteessä tulee aina olemaan musiikki, Madonna kirjoittaa hänen verkkosivuillaan julkaisemassaan tiedotteessa.
– Musiikki on pitänyt minut liikkeessä ja taide on pitänyt minut elossa. Kertomattomia ja innostavia tarinoita on niin paljon, ja kuka olisi parempi kertomaan ne kuin minä?
Elokuvan nimeä ei vielä ole kerrottu julkisuuteen.
Madonna käsikirjoittaa elokuvan yhdessä Juno-elokuvasta Oscar-palkinnon saaneen Diablo Codyn kanssa.
Maailman tunnetuimpiin poplaulajiin lukeutuva Madonna ohjasi vuonna 2008 Filth and Wisdom -nimisen komediaelokuvan ja kolme vuotta myöhemmin romanttisen draaman W.E.
Madonnan kuuluisimpia hittejä ovat muun muassa kappaleet Like a Prayer, Material Girl ja Like a Virgin.
Lue myös: Madonna täytti 62 vuotta: Julkaisi kuvan huumetarjottimesta – fanit järkyttyivät!
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus