Passion of the Christ (DVD)Passion of the Christ (DVD) Ohjaus: Mel Gibson Pääosissa: mm. Jim Caviezel, Maia Morgenstern, Monica Belucci, Mattia Sbragia Kesto: 128 min Genre: draama Elokuvan juonta ei tarvinne kertoa ainakaan niille jotka ovat olleet koulun uskonnontunneilla hereillä. Passion of the Christ kertoo nimittäin Jeesuksen maallisen elämän viimeisistä 12 tunnista. Elokuva herätti ennen ensi-iltaansa paljon keskustelua, mikä sinänsä ei ole ihme. Uskonnolliset aiheet aiheuttavat aina voimakkaita reaktioita niin puolesta kuin vastaankin. Passion of the Christ on raaka elokuva. Runsaalla verellä ja väkivallalla ei kuitenkaan ole saavutettu sitä dramatiikkaa mitä ehkä on haettu. Pitkät ruoskimis- ja ristiinnaulitsemisjaksot tuntuvat olevan elokuvan pääosassa, jopa niin vahvasti että siitä ei jää mieleen mitään muuta. Niimpä vahva ja maailman dramaattisimpiin kuuluva tarina jää kaiken veran ja kärsimyksen alle. DVD:llä ei ole ekstroja. Pisteet: 2,5

LUE MYÖS: