
Helsinki tukee liikuntatapahtumia 77 000 eurolla – saajina laaja lajikirjo
Helsingin kaupungin liikuntavirasto jakaa tänäkin vuonna rahallista tapahtuma-avustusta erikokoisten liikuntatapahtumien toteuttamiseen.
Tapahtuma-avustusta myönnetään Helsingin kaupungin alueella järjestettäviin liikuntatapahtumiin, jotka liikuttavat helsinkiläisiä ja elävöittävät kaupunkikuvaa. Vuonna 2017 tapahtuma-avustusta jaetaan yhteensä 77 000 euroa. Tavoitteena on saada Helsinkiin lisää kaiken kokoluokan liikuntatapahtumia pienimuotoisista alueellisista tapahtumista aina isompiin kansainvälisiin tapahtumiin.
Avustukset jakautuivat jälleen eri puolille Helsinkiä järjestettäviin tapahtumiin, ja avustusta saaneiden liikuntatapahtumien lajikirjo on laaja. Avustusta saavien lajien joukossa on muun muassa painia, sulkapalloa, pyöräilyä, moottoriurheilua, katusählyä, käsipalloa, talviuintia ja vapaamuotoisia liikuntatapahtumia lapsiperheille. Perinteisesti juoksu-, voimistelu-, jalkapallo- ja luistelutapahtumiin haettiin eniten avustusta.
Avustussummat jakautuvat tänä vuonna 200 ja 10 500 euron välille. Alueellisesta tapahtumasta hyvänä esimerkkinä on Kannelmäen LaakaPallo ry:n järjestämä tutustumispäivä pesäpalloon. Suurimman avustuksen vuonna 2017 kuittaa Stadi Cup, joka on Euroopan suurin pelkästään tytöille suunnattu jalkapalloturnaus.
Tapahtuma-avustuksista voi lukea lisää Helsingin kaupungin verkkosivuilta.
STT
Kuva: Wikimedia / J-P Kärnä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen