Hyviä uutisia ikuisille laihduttajille: kahden viikon tauko dieetistä helpottaa painonpudotusta
Uusi tutkimus tuo toivoa laihduttajille, joiden paino junnaa paikallaan. Monelle on hyvin vaikeaa pysyä tiukalla dieetillä pidempään kuin muutaman viikon, mutta tutkimuksen mukaan tauot painonpudotuksessa ovat nimenomaan hyödyksi. Tutkimustulosten mukaan kahden viikon tauko laihdutuksesta auttoi nimittäin pudottamaan painoa. Tutkijat totesivat, että tauko myös helpottaa painonpudotuksen tulosten säilyttämisessä pitkällä aikavälillä.
Tutkimuksessa koehenkilöiden ryhmä, joka oli dieetillä katkonaisesti, pudotti enemmän painoa ja heillä laihdutuksen tulokset säilyivät pidempään. Professori Nuala Byrnen mukaan menetelmä auttaa selättämään ilmiön, jota kutsutaan ”nälänhätäreaktioksi”.
– Uskomme ehdottomasti, että osasyy siihen, miksi tämä dieetti toimii on lepotauoissa, Byrne kertoi.
Tutkimus julkaistiin International Journal for Obesity -julkaisussa, ja siinä tutkittiin kehon ”nälänhätäreaktiota” ja sen vaikutuksia painonpudotukseen. Tutkimuksessa oli mukana 47 vakavasti ylipainoista miestä.
Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, jotka noudattivat dieettiä 16 viikon ajan. Ensimmäinen ryhmä piti dieettiä yllä yhtäjaksoisesti. Toinen ryhmä puolestaan noudatti dieettiä kaksi viikkoa, minkä jälkeen he söivät normaalisti kahden viikon ajan tavoitteenaan pitää saavutettu paino. Toinen ryhmä toisti kiertoa 30 viikon ajan, joten heidänkin painonpudotusjaksonsa kestivät yhteensä 16 viikkoa.
Kun osallistujat punnittiin puoli vuotta myöhemmin, katkonaisesti dieetillä ollut ryhmä oli säilyttänyt saavuttamansa tulokset paremmin kuin jatkuvasti dieetillä ollut ryhmä. Katkonaisesti dieetillä olleet olivat pitäneet painoaan poissa keskimäärin kahdeksan kiloa enemmän kuin toinen ryhmä.
Tutkimusta johtanut Byrne totesi, että painonpudotus muutti joukon kehon biologisia prosesseja, mikä johti hitaampaan painon putoamiseen, ja mahdollisesti painonnousuun. Byrne selitti, että kun vähennämme energiansaantiamme, lepoaineenvaihduntamme laskee odotettua enemmän. Tämä puolestaan tekee painonpudotuksen hankalammaksi.
– Tämä ”nälänhätäreaktio”, selviytymiskeino, joka auttoi ihmislajia jäämään henkiin, kun ruoansaanti oli epäsäännöllistä, on nyt osallisena vyötärönympärysten kasvussa, kun ruokaa on saatavilla helposti, Byrne kertoi.
Byrnen mukaan tutkijat olivat jo aiemmin todistaneet, että painonpudotus käy hankalammaksi jatkuessaan pitkään. Uusi tutkimus perehtyi tarkemmin siihen, kuinka nälänhätäreaktiota voi vähentää ja painonpudotuksen tuloksia parantaa.
Professori Byrne kuitenkin totesi, että trendikkäät dieetit, joissa vuorotellaan paastoamisen ja mässäilyn välillä eivät ole sen tehokkaampia, kuin jatkuvat dieetillä oleminen.
– Kasvava määrä tutkimuksia todistaa, että dieetit, joissa on yhdestä seitsemään päivän paastojaksoja, jotka vaihtelevat herkuttelun välillä, eivät ole sen tehokkaampia painonpudotuksessa kuin perinteinen jatkuva laihduttaminen, Byrne kertoi.
Lähde: Telegraph
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”