Katsastusten hylkäystilastot julki – jarruvikojen määrä yllättää
A-Katsastus julkaisee jo viidettä kertaa henkilöautojen malli- ja merkkikohtaisen hylkäystilaston. Selkeää myönteistä kehitystä on nähtävissä alusta- ja korivioissa (ruostevauriot), joiden määrät ovat viidessä vuodessa laskeneet. Tilastotietoa on kerätty myös raskaan liikenteen ajoneuvoista. Sekä henkilöautoissa että raskaan kaluston kohdalla huomio kiinnittyy jarruvikojen määrään.
A-Katsastus katsasti vuonna 2012 noin 830 000 henkilöautoa. Tilastoissa ovat mukana ne autot, jotka on otettu käyttöön vuosina 1996-2007 tai 2009, ja joiden mallista on katsastettu vähintään sata kappaletta. Tilastosta käy ilmi myös autojen keskimääräinen matkamittarilukema. Katsastettujen henkilöautojen viime vuoden hylkäysprosentti oli 25,1. Suurin muutos edelliseen vuoteen verrattuna on jarruihin liittyvissä vioissa, joiden osuus hylkäyksen aiheuttaneista vioista on kasvanut 10,0 %:iin (9,5 % vuonna 2011).
Viidessä vuodessa merkittävin muutos on ruostevaurioiden väheneminen. Kun vielä ensimmäisissä, vuonna 2009 julkaistuissa tilastoissa alustan ja korin vikojen osuus oli 6,8 %, oli vastaava osuus viime vuonna enää 4,7 %. Tämä siitäkin huolimatta, että ajoneuvojen keski-ikä on noussut samana aikana 11,4 vuodesta 12,1 vuoteen, ja havaittujen vikojen määrä sataa katsastusta kohti on lisääntynyt 111 viasta 114 vikaan.
Vuoden 2012 henkilöautojen hylkäystilasto löytyy kokonaisuudessaan A-Katsastuksen verkkopalvelusta, jossa tiedot ovat entistä helpommin saatavilla. Tilastoa voi suodattaa esimerkiksi oman ajoneuvon käyttöönottovuoden, merkin tai mallin mukaan; www.a-katsastus.fi/vikatilasto.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta