Identiteettivaras voi iskeä helposti lompakkoosi varsinkin kesällä.

Erityisesti kesällä taskuvarkaudet yleistyvät suurissa tapahtumissa ja toreilla, joissa kerääntyy paljon ihmisiä yhteen paikkaan. Identiteetti- eli henkilötietovarkaus voi alkaa lompakon näpistyksellä, kun varas saa haltuunsa henkilön ajokortin, henkilökortin sekä luottokortteja. Lompakkonäpistyksen tai maksukorttien väärinkäytön uhri huomaa lähes välittömästi, mutta henkilötietovarkaus voi ilmetä vasta muutaman vuodenkin päästä.
Turva- ja vakuutuspalveluyritys mySafetyn tutkimuksen mukaan lähes 160 000 suomalaista on kokenut identiteettivarkauden. Tyypillisimpiä varkauden muotoja ovat henkilötietojen väärinkäyttö esimerkiksi nettiostoksiin, lainan ottoon (pikavipit) tai muihin ostoksiin. 37 prosenttia suomalaisista on huolissaan verkkokauppahuijauksista.
Henkilötietovarkauksissa taloudellinen vahinko voi nousta suureksi ja poliisi ei tutki esimerkiksi alle 10 000 euron vahinkoja. Tällöin uhri jää usein neuvottomaksi – kuka korvaa varkaudesta aiheutuneen vahingon. Tällaiset tapaukset ovatkin yleistyneet viime vuosina.
– Henkilötietojen avulla varas voi ostaa uhrin nimiin tavaroita esimerkiksi netistä ja tilata ne eri postiosoitteeseen tai -lokeroon. Usein uhrille tulee tieto tilauksista vasta siinä vaiheessa, kun lasku on jo perinnässä, selventää mySafetyn vakuutuskäsittelijä Michael Färdig.

Vinkit henkilötietovarkauksien varalle

1. Pidä lompakko visusti tallessa erityisesti paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Taskuvaras voi iskeä festivaaleilla, kesätoreilla tai muissa tapahtumissa, joissa on tungosta. Lompakkoa ei kannata säilyttää takataskussa tai paikassa, josta se on helppo napata.
2. Säilytä henkilökortit ja maksukortit eri paikoissa. Kaikkia henkilö- ja maksutietoja ei kannata säilyttää samassa paikassa.
3. Pidä postilaatikko lukittuna. Kesällä henkilötiedot voi varastaa myös postilaatikosta. Jos olet pitkään poissa, posti kannattaa siirtää muuhun osoitteeseen, jakelu keskeyttää tai pitää postilaatikko lukittuna. Postin mukana tulee paljon asiakirjoja, jotka sisältävät henkilötietoja.
4. Aseta luottotietoihisi suoja. Voit seurata luottotietojasi henkilötietoturvan avulla, jossa sähköpostiisi tulee ilmoitus reaaliajassa, jos luottotietojasi kysytään.
5. Hälytyskellojen pitää alkaa soida, jos sinulle tulee laskuja tai lainahakemuksia, mitä et tunnista.
6. Jos isoista tietomurroista uutisoidaan, kannattaa tarkistaa omat tilit ja vaihtaa salasanat.
7. Ole tarkkana sosiaalisessa mediassa! Kesän aikana voi yleistyä nettihuijaukset, joissa ystävä, perheenjäsen tai tuttava pyytää sosiaalisen median tai sähköpostin kautta rahallista apua ”hädässä”. Kun ihmiset matkustavat ja ovat vähemmän tavoitettavissa puhelimitse, identiteettivaras voi kopioida esimerkiksi Facebook-tilin ja laittaa pyyntöjä kaapatun profiilin ystävälistalle.
8. Kaikkia kortteja ei kannata ottaa mukaan lomamatkalle ja retkille. Kortit, joita lomalla ei tarvitse kannattaa jättää kotiin tai vaikkapa hotellin turvalokeroon – myös passia kannattaa pitää turvassa tallelokerossa lomamatkan aikana.
9. Jos henkilöpapereita katoaa, pitää aina ilmoittaa poliisille ja varautua siihen, että tietoja voidaan hyödyntää identiteettivarkauteen. Jos maksukortteja katoaa, kannattaa ne sulkea heti.