
Lonkerosta tuli jättihitti Berliinissä!
Hartwall Original Long Drink avasi elokuun viimeisenä torstaina tilapäisen lonkerobaarin Berliiniin ja joutui heti lähettämään Suomesta lisää lonkeroa palvellakseen odottamattoman suurta yleisöryntäystä. Baariin varatuista tölkeistä yli puolet nautittiin ensimmäisen viikonlopun aikana.
Hartwall Original Long Drink avasi torstaina 28.8. Berliiniin tilapäisen lonkerobaarin esitelläkseen suomalaisille rakkaan, mutta muulle maailmalle vielä tuntemattoman juomakategorian. Sekä baari että juoma osoittautuivat berliiniläisten parissa niin suosituksi, että Suomesta lähti eilen Berliiniin hätäapuna 5 000 lonkerotölkkiä lisää.
HKI1952-baarin avajaisiin osallistui baarin tuotannosta vastanneen Vice-tuotantoyhtiön mukaan arviolta 700 ihmistä. Katu baarin edessä oli käytännössä poikki, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään. Berliiniläiset ihastuivat heille uudenlaiseen juomatyyppiin sekä sen syntyhistoriaan. Aidon lonkeron tarina Helsingin 1952 olympialaisista Alkon myydyimmäksi tuotteeksi herätti berliiniläismedioiden sekä kuluttajien parissa kysymyksen – miksi suomalaiset eivät ole vieneet juomaa ulkomaille aiemmin?
– Olemme saaneet berliiniläisiltä todella rohkaisevaa palautetta. Viimeistään tämä Berliiniin suuntautunut tunnustelumatkamme on herättänyt meidät. Jos me suomalaiset emme itse lähde rohkeasti ja ennakkoluulottomasti viemään kiinnostavia tuotteitamme maailmalle, ei niitä kukaan isossa mittakaavassa osaa tulla Suomesta hakemaan, toteaa Berliinistä juuri palannut Hartwall Original Long Drinkin tuotepäällikkö Turkka Hirvonen.
Hartwallilla seurataan nyt tarkalla korvalla Berliinistä kantautuvaa palautetta. HKI1952-baari rohkeana markkinointipanostuksena on jo nyt poikinut lonkeron laajamittaisen viennin käynnistämiseen vaadittavia verkostoja. Kyselyjä esimerkiksi ravintolakanavista on tullut paljon.
– Lonkero uniikkina juomatyyppinä kiinnostaa. HKI1952 on tarjonnut ainutlaatuisen kanavan aitoon kontaktiin kuluttajien, median ja ravintoloiden kanssa. Samalla tapaa kuin lonkeron alkuperäisessä lanseerauksessa Helsingin olympialaisissa, Hirvonen toteaa innostuneesti.
– Keräämme ja analysoimme baarin kautta saamamme palautteen ja teemme tarkat suunnitelmat lonkeron maailmanvalloituksen seuraavia, suurempia askeleita varten.
Berliinin lonkerobaari HKI1952 on avoinna yleisölle ilman sisäänpääsymaksua 28.8.-7.9. osoitteessa Torstrasse 66. Baarissa on Hartwall Original Long Drinkin lisäksi esillä suomalaista musiikkia, taidetta ja muotia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025