Maltalla asuva povipommi Erika Helin avautuu vaikeasta tilanteestaan – ”Olen käynyt läpi yhtä pahimmista kriiseistäni”
Miss Suomi -kilpailusta julkisuuteen noussut sometähti ja malli Erika Helin on asunut noin vuoden Maltalla. Helin avautui Instagram-tilillään vaikeasta tilanteestaan. Hän on yrittänyt etsiä itselleen sopivaa asuntoa jo kuukauden päivät, mutta tuloksetta.
Helin kertoo etsineensä asuntoa, joka olisi hyvällä alueella ja sopivien etäisyyksien päässä palveluista, mutta vaikka kyseessä olisi pieni kaksio tai studio, olisi tällaisesta asunnosta maksettava jopa 800 euron kuukausivuokraa.
– Täällä vuokra-asunnon laatustandardi ”korkealaatuinen” tarkoittaa yleisesti siistin näköistä asuntoa. Lähemmässä tarkastelussa maalit saattaa kupruilla, seinillä olla hometta, ja torakat sisällä todennäköisiä, Helin kirjoittaa.
– Seinät ja lattiat ovat yleensä keltaiset. Keittiötä saatetaan mainostaa täysin varustelluksi, vaikka siellä ei ole edes uunia. Kesällä lämpötilat ulkona +40 astetta ja talvella +10 astetta, mutta jäähdytys- ja lämmityssysteemit eivät ole oletus.
Helinin mukaan Maltalla täytyykin olla valmis joustamaan vaatimuksista mikäli haluaa asua yksin.
– Asuntojen taso on yksinkertaisesti niin matala, että naurattaisi ellei itkettäisi maksaa kaikkine kuluineen vajaa tonni kuussa siitä, että majapaikka on kohtuullinen.
– Kämppisasuminen tuntemattomien tai ihan kenen tahansa kanssa olisi näin introverttina mun painajainen, ja en sitten niinkään paljoa yksinäisyydestä nauti, että haluaisin asua automatkan päässä ilman autoa. Julkiset kulkee jos kulkee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Helin myöntää, että on miettinyt päivittäin muuttavansa johonkin toiseen maahan.
– En usko että ruoho olisi kauheasti vihreämpää muuallakaan, ja kotiutuminen ottaisi taas aikansa. Nyt on vaan pitkään ollut sellaiset fiilikset, etten tiedä haluanko tännekään jäädä ja sitoutua määräaikaisella sopparilla sellaiseen elämään mikä ei tunnu omalta.
Suomeen palaaminen on myös yksi vaihtoehto, mutta Helin ei koe olevansa siihen valmis.
– Miten jengi tietää niin nuorena mitä ne haluaa elämältä? Musta tuntuu, että tänä syksynä olen käynyt läpi yhtä pahimmista kriiseistäni ikinä. Ihan lähtien siitä, että kuka olen, mitä teen ja mitä haluan. En vi**u tiiä!
Lue myös:
Erika Helin löysi uuden rakkaan rinnalleen – näin kaikki alkoi: ”Normaalisti kissa-hiiri -leikkiä”
Oho! Erika Helin muistelee poseeraamistaan Portugalin Playboyssa – julkaisi rohkean alastonkuvan!
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”