Poliisi valvoo myös joulun aikana tieliikenteen turvallisutta. Valvontaa kohdistetaan etenkin rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin, ajotaparikkeisiin, ajoneuvon kuormauksiin ja turvavöiden käyttöön.

– Pimeimpänä vuodenaikana korostuu myös ajoneuvon valojen toimivuus ja jalankulkijan heijastimen käytön tärkeys, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa.

– Muutaman minuutin tarkastuksella ennen matkaa voit välttää ikävät yllätykset tien päällä. Tarkasta rengaspaineet, lasinpyyhkijöiden kunto ja se, että lasinpesunestettä on riittävästi ja se on varmasti pakkasenkestävää, jatkaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Ohita turvallisesti

Liikenneturva kannustaa tänä jouluna tien päälle suuntaavia kiireettömään matkantekoon. Jos jouluhoppu hönkii niskaan, voi vilkkaassa liikenteessä tulla tuntu siitä, että edellä ajavista on päästävä ohi. Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Oulusta muistuttaa, että ohittamistarvetta on syytä aina harkita.

– Vastuu ohittamisen turvallisuudesta on aina ohittamaan lähtevän ajoneuvon kuljettajalla. Etenkin kaksikaistaisilla pääteillä ohitustilanteessa ollaan usein vastaan tulevien kaistalla. Mitä todennäköisemmin on myös pimeää, ja keli voi vaihdella märästä, lumiseen ja liukkaasta loskaan.

– Tie voi olla myös outo, jos sillä liikkuu vain harvakseltaan. Ennen jokaista ohitusta on varmistettava, että näkemää, tilaa ja aikaa ohittamiselle on riittävästi – ja erillislupaa ylinopeudelle ohittaminenhan ei anna.

– Eritoten kun liikennemäärät ovat suuret, jonossa ohittelu ja puskurien hiillostaminen lisäävät vain tarpeettomasti riskejä ja ärsytystä. Jouluun rauhoittumisen voisi aloittaa viimeistään siis ratin taakse istuessa, Kinisjärvi ehdottaa.

Ohittamisen vaatima aika voi joskus yllättää. Katso tältä videolta, kuinka kauan pitkän yhdistelmän ohittaminen vie.

Tutustu ajo-olosuhteisiin hyvissä ajoin ennen matkaa

Missä kunnossa tie mahtaa olla, onko se jo aurattu? Miltä ajokeli näyttää? Näitä ja monen muun asian voi tarkistaa ennen matkaan lähtöä Liikennetilanne-palvelusta. Sieltä löytyvät muun muassa häiriötiedotteet, kelikamerat sekä maanteiden talvikunnossapidon reaaliaikaiset tiedot. Lisäksi palvelusta löytyvät junien matkustajaliikenteen asemakohtaiset aikataulu- ja täsmällisyystiedot.

Palvelu löytyy vielä joulukuussa osoitteesta http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.

Palvelu siirtyy Traffic Management Finlandin vastuulle tammikuussa, jolloin Liikennetilannepalvelu löytyy osoitteesta www.liikennetilannepalvelu.tmfg.fi.

Kuva: YouTube / Liikenneturva