Abba paljasti jättiyllätyksen – vahvisti fanien kauan odottamat uutiset todeksi: ”Ei ole liioittelua”
Maailmanlaajuista jättimenestystä niittänyt ruotsalaisyhtye Abba tekee paluun 40 vuoden tauon jälkeen. Bändin jäsenet paljastivat torstai-iltana Youtubessa esitetyssä live stream -lähetyksessä julkaisevansa marraskuussa Voyage-nimisen studioalbumin.
Samalla yhtye julkisti kaksi uutta kappaletta I Still Have Faith In You ja Don’t Shut Me Down. Lisäksi Abba vastasi miljoonien faniensa toiveisiin kertomalla valmistelevansa parhaillaan suurta konserttielämystä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Konsertti tullaan järjestämään virtuaalisesti Lontooseen valmistuvalla 3000 henkilöä vetävällä Abba-areenalla kymmenen henkilön live-orkesterin kanssa. Abban jäsenet tuodaan lavalle avattarien muodossa.
Konsertti toteutetaan ensi keväänä 27. toukokuuta.
– Kiitos, että olette jaksaneet odottaa. Toivottavasti näemme Abba-areenalla – ja kyllä, näemme, koska olemme laittaneet paljon sielua avatareihimme. Ei ole liioittelua sanoa, että olemme palanneet, yhtye totesi tiedotteessaan.
Lue myös:
Rammstein-yhtyeen solisti Till Lindeman, 58, on pidätetty Venäjällä
Karita Mattila, 60, julkaisi paljastavan kuvan – hehkuttaa laihtumistaan: ”Tehkää perässä perkele!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!
- Traagista tietoa prinsessa Catherinen syövästä – William ”epäuskoisuuden tilassa”