
Aerosmithiltä uutta musiikkia 11 vuoden tauon jälkeen
Alkukesästä julkaisu single ”Legendary Child” antoi jo esimakua siitä, että Aerosmith on tekemässä paluuta uudella albumilla. “Music From Another Dimension” on yhtyeen 15. studioabumi ja Aerosmithiltä uusi levy lähes 11 vuoteen.
Steven Tyler, Joe Perry, Brad Whitford, Tom Hamilton ja Joey Kramer äänittivät Los Angelesissa ja bändin omalla studiolla Massachusettissa.
Levyn tuottivat Jack Douglas, Steven Tyler sekä Joe Perry ja kolme levyn kappaleista tuottivat Tyler ja Marti Frederiksen. Mukana levyllä vierailevat jenkkien suurimpiin kantritähtiin kuuluva Carrie Underwood, joka duetoi Tylerin kanssa kappaleella ”Can’t Stop Loving You” sekä Johnny Depp taustalaulajana biisillä ”Freedom Fighter”.
Levyltä julkaistiin tällä viikolla kaksi singleä radioille. ”What Could Have Been Love” on Aerosmithin tyyliin massiivisen kaunis rock-balladi kun taas rock- ja alternative –asemille suunnattiin rockimpi ”Lover A Lot” -single. Muutamaa kappaletta (Oh Yeah, Legendary Child) on kuultu livenä jo viimeisimmällä loppuunmyydyllä Global Warming Tourilla. Kiertue huipentui elokuun alussa Hollywood Bowliin, jossa lavalla nähtiin myös Johnny Depp kitaran kanssa. Aerosmithillä on tarkoitus lähteä uudelleen kiertueelle levyn julkaisun jälkeen.
“It’s not that it took ten years,” sanoo Tyler ja jatkaa “but that we were busy getting ready!”
”This is the album we wanted to make since the band got back together in 1984,” lisää Joe Perry ja jatkaa: “Can’t complain about number one singles or album-driven sold-out world tours, as we blaze the Aerosmith trail with our fans. But this is the record that when the five of us are in a room yelling turn up the volume, that room could be 1325 Commonwealth Avenue (a reference to the band’s first apartment where they lived and wrote their first song).”
Albumista julkaistaan perusversion lisäksi hieno deluxe-paketti, joka sisältää:
– neljä live-esiintymistä: “Rats in the cellar”, Train Kept A Rollin’”, ”Oh Yeah” ja ”Same Old Song and Dance”.
– eksklusiivista haastattelumateriaalia
– kolme bonus-biisiä “Up on a mountain”, “Oasis” ja “Sunny Side of Love”
Music From Another Dimension track listing:
1. LUV XXX
2. Oh Yeah
3. Beautiful
4. Tell Me
5. Out Go The Lights
6. Legendary Child
7. What Could Have Been Love
8. Street Jesus
9. Can’t Stop Loving You
10. Lover A Lot
11. We All Fall Down
12. Freedom Fighter
13. Closer
14. Something
15. Another Last Goodbye
Aerosmith on yksi Amerikan suurimmista ja suosituimmista rock-yhtyeistä ja myynyt yli 150 miljoonaa albumia. Yhtye kuuluu nykyään myös arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen. Aerosmith on uransa aikana palkittu lukuisilla musiikkialan palkinnoilla, mm. neljä Grammya, kahdeksan American Music Awardsia, kuusi Billboard Awardsia ja 12 MTV Video Music Awardsia. Onpa yhtye saanut jopa Soul Train Awards -palkinnon parhaasta rap-singlestä, legendaarisesta Run DMC:n kanssa tehdystä ”Walk This Way” -hitin rap-versiosta.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?