Anna Abreu yllätti näyttävällä alusvaatekuvalla – paljasti jättiuutisen: ”Ihanaa, pelottavaa, ahdistavaa…”
Suomen suosituimpiin artisteihin jo vuosia kuulunut Anna Abreu paljasti hiljattain omalla Instagram-tilillään julkaisevansa tulevana perjantaina uutta musiikkia.
Nyt Abreu myöntää jännittävänsä tuoreen kappaleensa julkaisua. Hän kertoo voimakkaista tunteistaan rehellisesti Instagramissa.
Abreun uutinen uudesta biisistä on saanut naisen seuraajat hyppimään ilosta. Yhtä riemuissan Abreun fanit ovat olleet hänen tänään maanantaina julkaisemastaan kuvapostauksestaan, jossa hän poseeraa pelkät alusvaatteet yllään.
Abreu on lisännyt itsestään kahden kuvan kuvasarjan, jossa hän esittelee treenattua kroppaansa.
– Multa tulee perjantaina biisi. Aina yhtä ihanaa, pelottavaa, ahdistavaa, innostavaa ja kaikkee siltä väliltä, Abreu kirjoittaa julkaisunsa ohessa.
– Tää on mulle spesiaali. Toivottavasti siitä tulee sellanen teillekin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Postauksessaan Abreu paljastaa, että häneltä on myös tulevana lauantaina tulossa ”yks ihana ylläri”.
Abreun seruaajat eivät meinaa malttaa odottaa viikonloppua.
– Dääm mikä muija! Ja uutta biisiä odotellessa, eräs seuraaja kommentoi sydänemojin kera.
– Vauu oot upee. Innolla odotetaan! toinen komppaa innoissaan.
Lue myös:
Anna Abreu julkaisi kuuman bikinikuvan Thaimaan lämmöstä: ”Vikat säteet”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana