Anna Erikssonin uutuuslevy Mana myi kultaa!
Laulaja-lauluntekijä Anna Eriksson on myynyt tuoreella Mana–levyllään kultaa. Huhtikuussa julkaistu Mana on pysynyt listakakkosena viimeiset neljä viikkoa eli julkaisustaan lähtien. Albumi nousi suoraan myös iTunesin ykköseksi. Mana on Annan itsensä sanoittama, säveltämä ja tuottama.
Annan uuden modernin tyylin esittelevä levy on kerännyt paljon ylistäviä arvioita niin kriitikoiden kuin suuren yleisön keskuudessa. Albumia on hehkutettu mm. Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä ja musiikkilehti Sue:ssa. Ensimmäisen singlen Jos mulla olisi sydän –videota on katsottu Youtubessa jo yli 400 000 kertaa.
– Minulle merkitsee todella paljon, että Mana on koskettanut niin monia ihmisiä ja onnistunut jopa muuttamaan asioita. Kun sävelsin Manan kappaleita, en voinut kuvitella kuinka upeasti se otetaan vastaan. Tiesin vain, että nyt jos koskaan on tehtävä musiikkia rehellisesti ja tinkimättömästi, omaa polkua seuraten, Anna kertoo.
Seuraava single on albumin ensimmäinen kappale Sanokoot mitä vaan, joka toimitetaan radioille tällä viikolla. Kappaleeseen valmistuu myös musiikkivideo.
Uuden levynsä kunniaksi Anna teki tänä keväänä kaksi konserttia; 18.4 Turun Logomossa sekä 28.4 loppuunmyydyssä Musiikkitalossa Helsingissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa