Brittiyhtye Hurts Suomeen huhtikuussa
Suomessa supersuosittu brittiyhtye Hurts saapuu Suomeen ja esiintyy vierailevana tähtenä Nelosen The Voice of Finlandin live-lähetyksessä 5. huhtikuuta. Yhtyeen uunituore albumi Exile julkaistiin perjantaina ja levy on siitä lähtien keikkunut Suomen iTunesin kärjessä, sijalla 2 edellään ainoastaan David Bowien uusi levy.
Turun Logomossa käynnistyvät ensi perjantaina huippusuositun The Voice of Finlandin live-lähetykset jatkuen seuraavat seitsemän viikkoa ja huipentuen finaaliin 26. huhtikuuta.
Exile –albumin ensimmäinen single Miracle on noussut jo radiosoittolistan sijalle 3 ja on yksi maamme soitetuimpia kappaleita tällä hetkellä. Yhtye on vieraillut Suomessa edellisen levyn tiimoilta jo viisi kertaa ja Theolla sekä Adamilla onkin erittäin lämpimiä muistoja vierailuistaan sekä suomalaisiin faneihinsa. Uuden Exile –levyn kansilehdessä lukeekin suomenkielinen teksti ”Onnellisuus maanpaossa” ja on eräänlainen kiitollisuuden osoitus yhtyeeltä suomalaisfaneilleen. Myös Miracle –hitistä on tehty suomalaisen tuottajan Jesse Oliverin tekemät remix-versiot ja ne julkaistiin digitaalisesti perjantaina 8. maaliskuuta. Kuuntele remixit tästä.
Hurts saapuu Suomeen myös kesällä esiintyen Ruisrockissa perjantaina 5. heinäkuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!