Hot Chelle Rae Suomeen marraskuussa
Vuonna 2005 perustetun amerikkalaisyhtye Hot Chelle Raen ”Tonight, Tonight”- single on ollut vuoden isoimpia hittejä Yhdysvalloissa, jonka lisäksi kappale on soinut vahvasti Suomen lisäksi myös muiden Euroopan maiden radioaalloilla. Kappaleen musiikkivideo on kerännyt jo huimat 16 miljoonaa katsojaa YouTubessa – lähes miljoonan katsojan viikkotahdilla. Tuplaplatinaa myyneen hittisinkun ”Tonight, Tonight” musiikkivideolla nähdään Glee-ohjelmasta tuttu Chord Overstreet, joka on yhtyeen kitaristi Nashin veli. Kappale on ensimmäinen sinkkulohkaisu marraskuussa julkaistavalta ”Whatever”-albumilta.
Yhtye on tehnyt yhteistyötä tulevalla Whatever-albumilla mm. Beyoncen ja Kelly Clarksonin kanssa työskennelleen Ryan Tedderin, Adam Lambertin ja Britney Spearsin tuottajana kunnostautuneen Evan Bogartin sekä Cobra Starshipin tuottajana tunnetun Sam & Sluggon kanssa. Hot Chelle Raen jäsenet ovat myös itse olleet mukana tekemässä kaikkia albumin kappaleita.
R.K. Follese, Nash Overstreet, Ian Keaggy ja Jamie Follese eli Hot Chelle Rae on keikkaillut ahkerasti vuonna 2008 julkaistun debyyttialbumin ”Love Sick Electric” myötä ja oli syyskuussa yhteiskiertuella The Scriptin ja Big Time Rushin kanssa keräten vahvan fanipohjan.
Yhtye saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen marraskuun 13. päivänä. Nosturin keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 14. lokakuuta. Keikan lämppärinä nähdään Idols-kisasta tutuksi tullut ihastuttava Martta Hakala.
Lähde: Sony BMG
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä

- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä