Jarkko Ahola avoimena arkea vaikeuttavasta sairaudestaan – ”Pahinta on kun yöllä herää ja meinaa tukehtua”
Teräsbetoni-yhtyeestä julkisuuteen noussut muusikko Jarkko Ahola, 44, kertoo muun muassa elämästään refluksitaudin kanssa Tomi Lindblomin kirjoittamassa elämäkerrassa Mies ja ääni (Minerva).
Aholan voimakas ja sielukas ääni on lumonnut kotimaisen hevimusiikin sekä herkkien joululaulujen ystävät. Hän kuitenkin kertoo kirjassa syövänsä päivittäin lääkkeitä, jotta pärjää sairautensa kanssa.
Aholan refluksitauti diagnosoitiin vuonna 2006. Vaikka Ahola osasi odottaa diagnoosia, sen hankkiminen tähystämällä oli vastenmielistä.
– Se piti hankkia lähes kiduttamalla, sillä itselleni tuo tähystys olis lähinnä tukehtumiskuolemaa vastaava kokemus, Ahola kertoo kirjassa.
Sairaus vaikeuttaa Aholan jokapäiväistä elämää. Hän joutuu muun muassa nukkumaan 45 asteen kulmassa, puoliksi istuen. Myös hölkkääminen, kumartaminen ja nostelu eivät suju kuten ennen.
– Pahinta on kun yöllä herää ja meinaa tukehtua vatsan sisällön noustessa ylös.
– Lisäksi lauluääneni melkein katoaa silloin tällöin tuntemattomasta syystä, Ahola kuvailee kirjassa oireitaan.
Tulevaisuudessa muusikolla saattaa olla jopa leikkaus edessä, mutta siihen asti sairauden kanssa on vain pärjättävä.
– Tämä on todella ikävää, koska laulajan identiteetti on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni.
Lue myös:
Anssi Kela avoimena asiasta, joka häntä omalla urallaan harmittaa – ”En ollut valmis”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa