
Kasmir livebändin kanssa Korjaamolla 2.4.
Suomalaisen purkka-soulin ainoa ja oikea kuningas Kasmir vetää huikean livebändishow’n Helsingissä Korjaamon Vaunusalissa torstaina 2.4.2015. Tiedossa on harvinaista herkkua, sillä kyseessä on Kasmirin kevään ainoa livebändin kanssa vedettävä keikka. Lämmittelijänä keikalla esiintyy vaihtoehto-hiphoppia esittävä Drifter’s Collective.
Koko ikänsä musiikkia tehnyt laulaja-lauluntekijä Kasmir on löytänyt tuottajiensa Hank Solon ja Jonas W. Karlssonin kanssa uudenlaisen lähestymistavan urbaaniin kotimaiseen popmusiikkiin. Purkka-souliksi nimetty genre on kolmikon oma luomus ja sen ainoa oikea tulkitsija on samettiääninen Kasmir itse. Tälle musiikille ei löydy vertaistaan Suomesta ja silti siitä löytyy jotain hyvin suomalaista. Genreen sisältyy paljon hyvää fiilistä ja positiivista energiaa. Kasmirissa ilmentyy vahvasti ole oma itsesi -tunne, joka välittyy musiikista ja esiintymisestä monin tavoin. Tätä fiilistä ja mukaansatempaavaa lavaesiintymistä pääsee nyt katsomaan Korjaamolla, livebändin korostaessa Kasmirin musiikillista lahjakkuutta entisestään.
Kasmirin debyyttisingle ”Vadelmavene” julkaistiin 4.4.2014. Sinkku nousi heti Suomen soittolistojen kärkeen ja myi myöhemmin platinaa. Muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistiin debyyttilevy AMK Dropout. Vuoden 2015 Emma-gaalassa Kasmir palkittiin Vuoden tulokkaana sekä Vuoden biisistä (”Vadelmavene”).
Viimeisin tunnustus Kasmirille tuli “Iholla”-sinkusta, kun sekin myi kultaa. Kultauutinen ilahdutti Kasmiria.
– Huhhuh! Viime vuosi oli aivan mieletön ja Emma Gaalassa saatu tunnustus viimeistään välitti viestin, että ollaan tehty jotain oikein! Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen kaikesta! AMK Dropout -tour jatkuu täyttä häkää, joten nähdään keikoilla!, Kasmir iloitsee.
Korjaamon livebändikeikalle liput myy Tiketti.fi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!