
Kohu Mestarit areenalla -kiertueen ympärillä jatkuu – kiertueen nimi muuttuu!
Warner Music -levy-yhtiö ilmoitti maaliskuun lopussa uudesta Mestarit Areenalla -kiertueesta, jota tähdittää joukko Suomen eturivin naisartisteja. Kokoonpanossa mukana ovat Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Vesala ja Ellinoora.
Kiertue on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa, kun alkuperäisen Mestarit areenalla -kiertueen jäsenet Pepe Willberg ja Hector ilmoittivat järkyttyneensä nimen uudelleenkäytöstä. Miehet ovat kokeneet asian loukkaavana erityisesti edesmenneiden Mestarit areenalla -jäsenten vuoksi.
Jenni Vartiainen paljastaa Instagram-tilillään käyneensä keskustelun Pepe Willbergin ja Hectorin kanssa. Keskusteluun ovat osallistuneet myös Kaija Koo, Paula Vesala ja Ellinoora.
– Keskustelimme asiat selväksi hyvässä hengessä artistien kesken ja lopputulos on meidän kaikkien kannalta selvä. Yksimielinen kantamme on, että nimen Mestarit Areenalla perintö kuuluu Hectorille, Pepe Willbergille sekä Kirkan ja Pave Maijasen lähiomaisille. Ei ole myöskään hyvien tapojen mukaista käydä kauppaa nimellä ilman heidän osallisuuttaan.
– Samalla haluamme yhteisesti todeta, että mestarillisuus ei katso ikää tai sukupuolta. Näin ollen syksyn kiertueen nimi on Mestarit – Kaija Koo, Vesala, Ellinoora & Jenni Vartiainen.
Lue myös:
Suuren menetyksen kokenut Hannele Lauri julkaisi kuvan uudesta perheenjäsenestä: ”Tässä hän on”
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Erika Vikman poseeraa jälleen kuumana: ”Tänään piiska heiluu”
- Katrie Dalerin jymypaljastus: ”Paras lahja olet sinä”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta